lauantai 27. joulukuuta 2008

Pyhät

Jouluaatto, keskiviikko 24.12 alkoi niin että lähdin myymään arpakuponkeja rotareitten hyväksi. Joku suuri jouluarvonta. Parin tunnin myynnin jälkeen alkoi sataa, ja sain kyydin kotiin. Virkistykseksi sain puhelun seuraavalta hostisältä Juhalta, ja hän pyysi mut kahveelle. Käytiin toki ensin armottoman kokoisessa viinakaupassa hakemassa Juhan joululiköörit ja liemet. Oli kiva puhella niitä näitä, vähän suunnitella yhteisiä tekemisiä ja niin pois päin.

Illalla lähdin hostvanhempien kanssa heidän tutulle syntymäpäiväjuhliin. Tosi kummaa sakkia oli tarjolla, varsnkin parin drinkin jälkeen. Puhuin Mika Pohjolan kanssa puhelimessa härskit joulupuhelut. Sitten tuli kotoa soitto. Taas koko kööri hiidenvedellä mökillä, sain kuulla jonkun laulun en muista enää minkä, kun menin vähän lukkoon ja jäähän. Taikakin voi hyvin <3>

Soitin myös mummille ja vaarille, Kirsitätsylle ja Inkalle. Sitten kesken vaarin puheenvuoron loppui saldo ja manasin vodafonen hemmetinkuuseen. Vietettiinpä hostveljien, Markin ja Andyn kanssa aika rattoisaa aattoiltaa kunnes sammuttiin. Maha täynnä.

Siis, aussien jouluaatto on ihan tavallinen työpäivä, mutta vähän niinkuin perjantai: illalla bailataan.


Joulupäivän aamu lähti käyntiin vierailemalla jonkun kaveriperheen luona. Siinä lähinnä syötiin, ja jotain satunnaista juteltiin. Ei hirveästi tee mieli olla koko ajan positiivinen ja energinen uusien tuttavuuksien tekijä, mutta vaihtoehtoja ei anneta montaa.

Kun kotiin päästiin päivällä, niin kuusen alle oli kasaantunut sievoinen lahjavuori. Oikea kuusi, vaikka onkin jotain etelänlajia eikä tuoksu miltään, eikä pistele. Sitten tuli hostperheen sukulaisia, lapsia, lapsenlapsia ja tyttöystäviä paikalle. Jaettiin paketteja ja heitettiin läppää saaduista lahjoista. Itsekkin sain pari =) paidan ja minityynyn. Ja sitten ne kotoa tulleet paketit toki, ne ovat omassa arvossaan.

Jouluateriaan kuului katkarapuja, kanaa, kinkkua, perunaa, vihanneksia ja sen sellaista. Ulkona noi 25 astetta lämmintä, joten syötiin parvekkeella. Päästiin siinä taas kaljan makuun hostveljien kanssa ajan mittaa. Syötiin juteltiin ja juotiin koko päivä, kunnes ei enää voinut syödä ei jutella eikä juoda.

Siis tällainen on yksi perspektiivi aussien jouluun. Aika vaatimattomat perinteet, mutta ihan mukava.

26.12 Boxing day. En tiedä mistä nimi 'Boxing day' on lähtöisin, muttei tiedä kukaan muukaan. Wiki? Lähdin aamulla junalla Vapulle, siellä oli Vapun lapsia ja lapsenlapsia. Hirmuinen hellepäivä, pelattiin UNOa ja uitiin uima-altaassa. Ja syötiin toki. Iltapäivällä lähdettiin Vapun tyttärenpojan Reecen kanssa Maroubra beachille surffaamaan! Ranta oli kyllä pakattu täyteen auringon palvojia, samoin vesi surffareita. Sain lainata Reecen isäpuolen lautaa ja märkäpukua. Vaikeaahan se vielä on :D ei meinannut tulla mitään, vielä kun piti pitää silmällä ettei joku ajele päältä. Ainakin tuli totuteltua oikean laudan kanssa tasapainoiluun ja isoon aallokkoon. Illalla tilattiin pizzat, ihan niinkuin en oltaisi oltu jo valmiiksi täynnä päivän ruoista.

Jäin vapulle yöksi, ja 27.12 sain nukkua oikein kunnolla ja pitkään. Käytiin katsomassa vähän alennusmyyntejä ennen kuin sain kyydin kotio. Armoton helle, kosteus, henkinen väsymys ajoi mut opettelemaan olemaan nolla. Ja sitten tuli ikävä.


Nyt on sunnuntai 28 päivä ja käytiin äsken hostisän kanssa salilla. Kulutin viimeisenkin voimapisaran koko kehosta, ja kyllä helpotti mieltäkin. Nyt voi kyllä tulla vähän jäykät paikat vaikka kuinka venyttelisi. Ulkona paistaa aurinko ja on Kuuma, ja on turha kuvitellakkaan tekevänsä jotain, ei vaan voi. Illalla mennään hääjuhliin, tai johonkin sen tapaisiin. Peiliin kun katsoin niin tajusin että viikset villiintyi ja maha on, on. Painokin löytänyt takaisin 80 kilon tienoille.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Joujou, joulu

Lomien kunniaksi järjestettiin Olin ja Joeyn kanssa pe-su kestävä vierailu Joeyn kotona. Reilu tunnin matka junalla etelään päättyi Wollongongiin. Joey asustelee kaupungin ulkopuolella melko varakkaan perheen kanssa valtavassa talossa. Uitiin, pompittiin trampoliinilla, pelattiin biljardia, katottiin leffoja, syötiin herkkuja ja niin eespäin. Unta tuli molempina öinä kuusi tuntia, joten naurua saatiin taas aikaseksi sanomalla yksi sana. Lauantaina vietettiin päivä pienessä Jamberoo -huvipuistossa ja Joeyn hostsisko Natalie ja hänen kaveri Grace tuli mukaan. Jamberoosta löytyi karting autoilua, kelkkamäkeä, minigolffia ja kaiken sortin vesihärpäkkeitä. Lauantaina valvottiin sunnuntain auringonnousuun, joka oli lähempänä klo 6 aamulla. Oli kyllä mielettömän hauska viikonloppu ja loman alku. Uusiksi pian, toivottavasti.
Maanantaina nukuin pitkään ja laiskottelin päivän. Iltapäivällä lähdettiin paikallisen kaveriporukan kanssa reiveihin keskustaan. Luna Park ID under 18's oli myyty loppuun ja noin 3000 nuorta tanssi kello kuudesta aina kello 11 asti, kun eri DJ:t pisti parastaan. Erihyvä meno, vaikka vähän vielä väsytti viikonlopusta.
Tiistaina taas tuli nukuttua puoleenpäivään, mutta hei, onhan loma! ”No worries.” Iltapäivällä lähdettiin Kentin kanssa Cronullaan. Ei ollut ihan paras mahdollinen sää: saatiin parit sadekuurot niskaan ja aurinko näyttäytyi vain silloin tällöin. Kuinka jouluisaa.. Cronullan kävelykatu oli silti vilkas, ja me kierreltiin kaupat järjestyksessä. Kyllä niitä vaatteita tuli aina sovitettua, ei kuitenkaan ostettua. Kuuluisassa jäätelöbaarissa tilattiin Bayleys-rommirusina-suklaa-valkosuklaapirtelön :D aika suussa sulavaa. Illalla itsenäisyyspäiväjuhlista tuttu Tapio tuli hakemaan meidät kyläilemään hänen ja Jennin(vaimo) asuntoon Cronullan laidalle. Tapsalla oli kovien poikien leluja mm. iso Harlikka ja tykki kotiteatteri putkivahvareilla ja LP soittimella joka muistutti lähinnö avaruusasemaa. Oli mukava viettää ilta suomalaisessa seurassa. Syötiin omatekoiset hampurilaiset, ja jälkkäriksi glögiä ja korvapuustia! Glögi rokkaa :D

torstai 18. joulukuuta 2008

Lomille!

Viimeinen kouluviikko oli täysi läppä! Hengailua, pikkujouluja, yksi enkun koekkin mahtui mukaan. Tiistaina oli viimeinen breiktanssi, ja loppupuolella piti näyttää mitä jäi taskuun eli vedin mun setin opettajille. Torstaina pidettiin nyrkkeilyssä barbeque kesäloman kunniaksi. Se oli myös todennäköisesti mun viimeinen kerta.

Perheen koira Wolly huononi päivässä dramaattisesti, ja nyt on kotona vähän ankea tunnelma. Mark varsinkin on allapäin. Wolly on pieni koira, huonosti koulutettu, säkä ehkä 30cm ja 11 vuotta vanha. Saattoi joutua jonkin ötökän pistettäväksi, tai niin minä luulen.

Kent Nyström on vesseli! Huippu kaveri ja henkinen tuki suoraan Porvoosta. Ollaanhan me jo noin kolme kuukautta pidetty seuraa toisillemme. Vaikka käydäänkin eri kouluja, niin kerran tai kaksi viikossa yleensä nähdään, ja nyt suunnitellaan lomaksi kaikkea mahdottoman jännää seikkailua.

Eihän tässä muuta, viisi päivää aattoon, jota ei Australiassa juhlita lainkaan. Vaan joulupäivä on sitten se pääpäivä. Aattona varmaan mennään Kentin kanssa Cronullaan ja tavataan pari muuta suomalaista. Joulupäivän olen hostperheen kanssa. 26.12 on Boxing day, mikä on toinen juhlapäivä. Sen vietän Vapun porukoiden kanssa. Nyt pakkaan kamat ja lähden viikonlopuksi etelään Joeyn luokse, Olikin tulee.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Engadine Idols

8.12 Maanantaina alkoi toiseksi viimeinen kouluviikko, ja ensimmäinen koe/kurssityöviikko. En kuitenkaan liikoja alkanut opiskella. Matikan kokeesta 89%, italian kurssityöstä 17/20p, musiikissa esitin aikoja sitten opitun The Snowman tunnarin Walking in the Air (18,5/20p) ja tein sen säveltäjästä Howard Blakesta esseen. Draaman kurssityö oli näytellä omatekemä, noin viiden minuutin näytelmä parin kanssa. Mun ja Reeganin hyvä yhteistyö tuotti tulosta ja esitys meni niin kuin piti. Tiistaina toiseksi viimeinen breiktanssi, ja kyllä kehitystä on tullut ;). Torstaina mentiin musiikkiluokan kanssa keskustaan Powerhouse museoon, missä meille pidettiin workshop musiikin teosta, tietokoneella. Pirteä viikko meni hujahtaen kaikkine tekemisineen.


Perjantaina pitkästä aikaa kavereitten kanssa viihteelle. Pienellä porukalla luokkakaverin kotona meni yöhön asti. Kotiin kun tulin niin menin vielä moikkaamaan hostveljeä Markia ja hänen kaveria Owenia tuonne kellariin. On siinä kans kaks totaalia rämäpäätä :D

Lyhyitten unien jälkeen kiskoin itteni sängystä ylös ja lähin talsimaan asemalle. Junalla kohti Mirandaa ja Kent liittyi seuraan puolessa välissä, vaikka olikin tunnin myöhässä -.- Täynnähän se kauppakeskus oli, kun joulumarkkinat pyörii. Tovi kun etsittiin niin löydettiin mitä tahdottiin: Fazer. Pienen makeiskaupan pienessä ahtaassa nurkassa oli vaatimaton hylly täynnä Fazeria ja Pandaa! Kaikki mitä tahdoin, ja made in Finland. Kassit täyteen Geishaa sanoin vaan. Muuta en ostanutkaan, vaikka koko päivä saatiin kulumaan. Tulee ne isot alennukset kuitenkin joulun jälkeen..
Illalla menin taas Markin luokse, kun siellä oli Guitarhero sessiot käynnissä. Kitara, rumpusetti ja mikrofoni ankarassa käytössä, kunnes ei enää jaksanut ja käytiin mäkkärin drive thru:sta iltapalaa. Sammuttiin ehkä 9 maissa sohvalle, oli vissiin pieni univaje.


Sunnuntaina lähdettiin kalaan läheiselle joelle hostisän ja toisen hostveljen, Andrewin kanssa. Andy 25v oli tullut viikko sitten armeijasta, viiden kuukauden palveluksesta jossain eksoottisessa paikassa rauhanturvaajana. Kyllä siinä kalastellessa tarinoita riitti kuunneltavaksi :D Sain päivän suurimman fisun (Tayler n. 30 cm), sekä päivän värikkäimmän fisun (tunnistamaton, keltavihreä joku). 

Puolipilvinen päivä, kova tuuli, ankara aallokko. Ja kyllä kalareissulla pitää vähän jännitystäkin olla. Ensinnä huomattiin että oltiin ajauduttu joesta ulos merelle, eli ei ankkuri ollut pohjassa. Ei siinä mitään, ajetaan vain takaisin sisään. Ai piru, ei moottori starttaa! Onneksi kymmenien yritysten jälkeen se yskäisi ja auttoi meidät turvaan. Seuraavaksi ajettiin täyttä vauhtia, kunnes ei ajettu, kun moottori otti kiinni pohjaan. Siinä kyllä pomppasi sydän astetta korkeammalle kun jatkuvuuden laki toteutti itseään :D Kaikki hengissä, moottori myös. Illalla tilattiin pizzahutista bbq erikoinen.

Maanantai. Viimeisen kouluviikon 1/ 4, koska perjantai on omaa lomaa. Englannin koe meni miten meni, mutta päivän kohokkain kohta oli taatusti kahden viimeisen tunnin päälle järjestetty Engadine Idols. Kilpailu, johon sai kuka tahansa koulusta osallistua oli ihan kuin oikea Idols: tuomarit, esiintyjät ja yleisö. Vaikka ne kuuluisat alkukarsinnat puuttui! 12 esitystä oli täyttä ruutia, eikä varmasti ollut helppoa tuomareille. 1. palkinto oli 100 dollaria, 2. 50 dollaria ja kolmas 25 dollaria.
Mut innostettiin esittämään samainen Walking in the Air, minkä soitin musiikin kurssityönä. Meni juuri niin kuin pitikin, puhtaasti ja tunteella. Isot aplodit ja hyvät arvostelut tuomareilta. Paitsi Steve Holz, mun englanninmaikka, alkoi mainostaa Kamoflagea sen sijaan että olisi arvostellut mun esitystäni. Arvostelujen jälkeen alkoi kaverit yleisöstä huutaa rumpusooloa. En ollut yhtään valmistautunut, eikä kukaan muukaan, mutta setti oli selän takana pystyssä joten suostuin. Lopulta voitin 3. palkinnon, tiedä sitten oliko se pianon tai rumpujen ansiota, mutta tulipahan näytettyä naamaa koko koulun edessä.
Illalla rotarikokouksessa pidettiin huutokauppa. Kokouksen jälkeen kierreltiin hostäidin kanssa autolla lähiöitä jouluvalojen perässä. Täällä meinaan on törkeesti valoja ja koristeita!

 

lauantai 6. joulukuuta 2008

Kaikenmaailman eloa

Viikkoon nro. 21 mahtui paljon draamaa ja vastoinkäymistä, sovittelua keskustelua nykyisen hostperheen kanssa. Oli sukset alkanu mennä ristiin, varsinkin hostisän kanssa, mutta onneksi en toiminut liian myöhään kun nostin asian avoimesti esille.

Siinä sivussa oli nomaali kouluviikko harrastuksineen. Koulussa on vaan hyvä olla kun kaverit pitää mielen kiireisenä, ja harrastukset tuo viikkoon rutiinia, jonka avulla aika kuluu sopivaa vauhtia.

Sain aidon partiolaisten joulukalenterin, kiitos<3

Nyrkkeilyt, breiktanssit, rummunsoitot. Kävin Fordon ja Alexin kanssa salilla ja pelaamassa squashia keskiviikkona. Puhuin Mikkö Hörkön kanssa pitkät puhelut perjantaina kaikista tämänhetkisistä aiheista, ja oli kyllä hyvä puhelu sai itseluottoa ja henkistä voimaa. Mikko rokkaa!

Perjantaina en mihinkään ulos lähtenyt. Nyt alkaa pieni keskittyminen hostperheen kanssa elämiseen, joten vähän vähemmillä bileillä jne jonkin aikaa.

 

Lauantai 6.12 on silti Suomen itsenäisyyspäivä, ja sitä juhlistetaan kunnolla ollaan kotona tai ei! Aamulla aikasin Kentin kanssa keskustaan. Siellä pyörittiin vähän kauppoja, ja sitten mentiin moikkaamaan muita vaihtareita. Cirqular Quaylla kokoonnuttiin ehkä 10 hengen voimin ja mentiin syömään Pancakes on the Rocks, pannareita jam! Oli odotettu piristys taas nähdä muut porukat, vaihtaa kuulumiset jne. Noora Kimpimäkikin oli tullut visiitille Sydneyyn jostain ptikän matkan päästä!

Pannareitten jälkeen kierrettiin Kentin kanssa kauppoja, etsittiin jouluostoksia ja juhlakuteita. Kaikki Kentille, mulla kun oli jo. Sitten suunnattiin junalla Kings Crossiin, tuohon pahamaineiseen huumekauppiaiden, prostituoitujen ja homoseksuaalisten kaupungin osaa. Ei me nyt mitän sellaista hei!!! Siellä tavattiin illan kontakti Sari, joka vei meidät omaan asuntoonsa. No nyt te ajattelette jotai aivan väärää!!1 Asettauduttiin kodiksi, katottiin Mombasa(se suomalainen leffa) ja valmistauduttiin illan juhliin. Itsenäisyyspäiväjuhliin.

Noin 19.00 maissa astuttiin isoon klubiin, johon alkoi valua porukkaa hiljalleen. Lopulta pyöreästi 80 suomalaista oli samassa tilassa, ja johan sitä kummallista kummastelua! Puhetta vaan riitti, sai kättä ravistaa niin että verisuonet turposivat ja nimi on ”Linkola, Joonas Linkola”. Se uusin bondi on muuten huono ;).

Tutustuttiin pariin mukavaan hemmoon jotka on myös Sydneystä, vaihdettiin numerot ja siinähän se ilta meni. Saatiin suomalaista liveiskelmää ja kansanmusiikkia sekä kansantanssit pystyyn parketille. Perinteistä jouluruokaa tuli syötyä, ja santsattua. Siis iihan kunnon mätöt sanon vaan! Kaikki kinkut ja porkkana- sekä lanttulaatikot rosollien ja sillien, savulohien ja aidon ruisleivän kera viimeisen päälle. Yöllä jatkoille Sarin kämpälle pienemmällä porukalla ja sitte vatsa _melko_ täynnä nukkumaan.

 

Sunnuntaiaamun kello 7 herätys oli taas aika konemainen. Piti lähteä kotiin kun rotarituttu Michael Brian oli tulossa hakemaan minua päiväksi vierailulle 9ltä. Hyvin aikataulussa lopulta kohti Bundeenaa, missä Mich asuu perheensä kanssa. Bundeena on pieni kyläpahanen kansallispuiston reunalla, meren rannalla, ja on kuin unelmapaikka asua. Merinäköala lähes joka huoneesta ja miljoonia maksanut talo pisti pään pyörälle.

Naapurin kaverin kanssa lähdettiin ensin parin tunnin maastoajolle kansallispuistoon pyörillä. Elämäni makeimpia maisemia, parit kuvat tulee myöhemmin =). Hiekkakivi osaa muodostaa kummallisia kokonaisuuksia. Oikealla puskaa, puskaa, simänkantamattomiin. Alla valkoisesta hiekasta muodostunut suht kova polku. Vasemmalla merta, merta, silmänkäänkantamattomiin :D

Kun tultiin takaisin pyöräreissulta, käytiin paikallisessa monitoimileipomossa vetämässä jättihyvät hampurilaiset. Nyt tiedän mitä purilaisen väliin kuuluu!

Seuraava aktiviteetti, melonta: vuokrattiin uimarannalta kajakki ja pisteltiin menemään Michaelin kanssa sisämaahan virtaavaa kristallin kirkasta jokea pitkin ympärillä Australian sademetsää. Loppuvaiheessa kun vesi oli liian matalaa, jätettiin kajakki rannalle ja kahlattiin jokea vielä pitkä matka, kaikkien niitten kalojen ja rapujen seassa. Yksi iso(metrinen) iguaani, tai vastaava, bongattiin suoraan silmien edestä.

Palattiin iltapäivällä takasin ja mentiin naapuriin juttelemaan ja rentoutumaan kunnes Gary tuli hakemaan. Tänä yönä nukun hyvin.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ilta ennen joulukuuta

Viikko oli varsin ripeä. Nyrkkeilyt, uinnit ja breiktanssi vauhdittaa mukavasti. Alko kolmen edellisen melko piippuun vedetyn viikon takia pieni uupumus joten nostin vuorokauden unimäärän sinne 12 tuntiin pariksi päiväksi-- johan helpotti.
Taas tuli netin kanssa ongelmia. Tällä kertaa syy ei ollut puhtaasti mun latauksien, tai oli ja ei.
Olin kysynyt hostisältä pariin kertaan että onko jotain latausrajoja, ja hän sanoi poistaneensa kaikki rajoitukset aikoja sitten kun aina oli netti tukossa. Noh siis latasin sen Ubuntun ja pari muuta softaa ja musiikkia kunnes netti sanoi itsensä irti ja kaskas, parin päivän tutkimusten jälkeen sieltä löytyikin 10 gigan raja. Sain paljon syytteitä niskaan, mutta en jaksanut edes väitellä vaan pahoittelin ja pyysin anteeksi. HUOH että oli monimutkainen juttu :F

Koulu on aina koulua, semmoista sekavaa meininkiä huonolla opiskelumotiivilla. Tsemppaan draamassa ja italiassa, ne kun on varsin kivoja aineita. Musiikissa tyrmäsin yleisön rummuilla ja sen jälkeen pianolla torstaina. Osallistun ilmeisesti Engadine Idols -nimiseen kilpailuun parin viikon päästä, tai kaverit mut sinne ilmoitti :D Perjantaina oli rotaryklubin pikkujoulut, baarissa :D Siellä oli huippuhyvät sapuskat, ja livemusiikkia. Bändi soitteli menneitten artistien mm. Johnny Cash, Cher ja ABBA klassikoita. Mukava ilta, onneksi paikalla oli myös vähän nuorempaa porukkaa ja tulin hyvin juttuun Michellen(27) ja hänen siskonsa kanssa(en muista nimeä). Sain kyseiseltä siskolta lainaan surffilaudan, tosin liian pienen, mutta jospa sitä jo pian alkaisi käymään surffaamassa. Riippuu nyt muun tekemisen paljoudesta.

Lauantaina lähdin aamulla Kentille juhlistamaan hänen 17v synttäreitä. Käytiin elokuvissa katsomassa Australia, joka oli kyllä erihyvä "kotimainen", ja pizzeriassa Kentin perheen ja perhetuttujen kanssa. Jäin myös yöksi ja tehtiin nachoja oikein viimeisen päälle ja keskusteltiin syvällisiä samalla kun sivusilmässä seurattiin parit muut elokuvat televisiosta. Aamu viiden maissa päädyttiin nukkumaan =)
Hyvillä mielin sunnuntaiaamuna yhdeksältä herätys ja junalla Vapulle. Reecen kanssa käytiin Mirandassa jouluostoksilla ja tultiin kotiin tyhjin käsin. Parit Vapun sukulaiset tapasin iltapäivällä, ja käytiin puskassa etsimässä luonnonvaraisia lepakoita. Tuhansia siipiväliltään lähes puolimetrisiä ötököitä oli kiva seurata. Äsken söin ensimmäistä kertaa lohta ja nyt vähän univajeessa koitan järjestellä ensi viikon meininkejä.
Joululoma lähenee, toivottavasti pääsen seikkailemaan oikein kunnolla. Lomaa riittää 19.12-28.1 joten paljon pitää keksiä tekemistä. Vaihdan viimeiseen perheeseen tammikuun alkupuolella, ja seuraava hostisä Juha sanoikin että "We're gonna hit the road!" Myös Vapun kanssa koitetaan järjestää jokin reissu. Jos onni potkii niin tehdään vierailut ristiin Mikan kanssa. Myös nykyinen hostperhe vihjaili jotain lyhyestä reissusta. Kolme viikkoa koulua pitää vielä kahlata, alkaa säät muuttua helteeksi pikkuhiljaa ja ukkosmyrskyjä tulee yhä useammin.
Ai juu ja joulukortit ja lahjatkin pitää jo pistää matkaan :O! En vielä ehtinyt ostaa joulukalenteria, huomenna pitää käydä!

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Elämä on laiffii

Torstaiaamulla Vappu tuli hakemaan mut ja lähdettiin keskustaan kohteena Indigenious Art Exhibition, eli aboriginaalitaidenäyttely. Matkalla poikettiin yhdessä nuorten seurakunnassa, joka oli musiikkipainotteinen. Jäi kyllä kiinnostus päälle, taidan vielä käydä sielä uudemman kerran kun on messut. Törmäsin myös kolmeen parikymppiseen suomalaistyttöön, jotka olivat kyseisen seurakunnan jäseniä. Taidenäyttely oli mahtava! Tykkään paljon aboriginaalien tyylistä ja niitten käyttämistä väreistä. Ilmainen lounas ja lopuksi musiikkiesitys. Illaksi kotiin ja koisimaan.
Perjantaina oli nopea koulupäivä, ja kahden "vapaapäivän" jälkeen tuntu hassulta kun edessä on viikonloppu. Illalla oltiin isolla porukalla koulukaverilla Aaronilla. Pitkästä aikaa kemut oli viiden minuutin päässä kotoa :D
Lauantaina aamulla pistettiin kamat kasaan ja vene valmiiksi ja suunnattiin hostisän ja -äidin kanssa etelään, Wollongongiin. Siellä asuu hostvanhempien tytär perheineen Lake Illawarran rannalla. Neljään kuukauteen ensimmäinen järvi! Kalasteltiin järvellä päivä kovassa tuulessa, eikä kalaakaan saatu. Onneksi oli hyvät eväät. :D Hostisä on kyllä toivoton tapaus, ajoi meidät karillekin. Illalla kun oltiin takas kotona otin hyvät porekylvyt uudessa ulkoilmaporealtaassa, sweeeet.
Sunnuntaiaamun aikanen herätys oli vaikea, eikä kylmä sää ja kova tuuli kannustanut yhtään enempää, kun piti tehdä tehdä hengenpelastuksen uimakoe kylmässä altaassa. 400 metrin matka piti saada alle 9 minuuttiin. Ei se niin vaikeaa olisi ollut mutta henki pihisi viileessä altaassa, ehkä 16 astetta. Mulla meni pyöreet 8 minuuttia ja läpi mentiin =) teoriaosuus tulee joskus, mutta sitä en pääse läpi se on vissi. Jäin sitten päiväksi Helensburgiin Kentin luokse päiväksi, vuokrattiin leffa ja tehtiin Vegemite paahtoleipiä(HYI) ja jauhettiin elämän menoja.
p.s iso kasa uusia kuvia facebookissa

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Valoa yöhön

Piti nyt kirjottaa ihan vain sen takia että ulkona on aito ukkosmyrsky! Yhdestä neljään salamaa kymmenen sekuntin sisään, ja lujaa paukkuu :D Sataa kaatamalla toki. Ihailin meininkiä terassilla kunnes parinsadan metrin päähän iski ja korvat lukossa luikin omaan huoneeseen ikkunan taakse. Tänään oli opettajilla lakko puolet päivästä, joten jätin kokonaan koulun väliin. Kävin päivällä soittelemassa rumpuja pari tuntia ja katsoin Great Expectations -leffan, kun se kirja pitäisi lukea enkussa, mutta kauhian vaikeaa tekstiä ja paksu romaani. Huomenna tiedossa Art Exhibition Vapun kanssa, joten jää koulu silloinkin väliin.
Niin, mulla on täällä tämä pikkuläppäri Linuxilla. Aluksi olin vähän "kuset housussa" kun en osannut käyttää avointa käyttöjärjestelmää lainkaan, mutta koko ajan tulee hommat tutummaksi. Ongelmiakin on ollut ja paljon. Hermot palanu moneen otteeseen ja luovuttamisen maku suussa joutunut sulkemaan koneen. Pari päivää sitten sanoi Xandros(käyttöjärjestelmän tarkempi nimi) itsensä irti eikä enää kone startannut. Eilen asensin netistä haetun Ubuntun muistitikulta ja nyt so far so good. Koneessa muistia jopa 4GB, niin käytän ulkoista kovalevyä kaikkeen. Oli sekin kova pähkinä kun ei Ubuntu tahtonut lukea tai kirjoittaa kovalle aluksi :F lopulta ne ratkaisut löytyy kun aikansa jaksaa terminaaliin syöttää koodia ;D

tiistai 18. marraskuuta 2008

Perjantaiaamuna sain Vapulta kyydin Sutherlandin juna-asemalle, missä Oli, Raphaelle ja Chantal jo odotteli seuraavaa junaa keskustaan. Päästiin samaan junaan Wollongongista tulleiden Joeyn, Audreyn, Chihiron ja parin muun kanssa. Keskustassa vaihdettiin seuraavaan junaan Edgecliffiä kohti, josta käveltiin ökyrikkaan kaupunginosan läpi Raschattan Bayhyn. Rotaryn vuoden suurin hyväntekeväisyystapahtumaan on regatta, eli purjehduskilpailu, johon osallistuu noin 100 venettä. Tapahtumasta saadaan noin 100 000 dollaria hyväntekeväisyyteen vuosittain.
Aluksi jelpittiin vaihtareiden kanssa varustamaan veneitä, eli kannettiin lavoittain kaljaa rikkaitten miesten huvijahdeille. Ilmaisen lounaan jälkeen meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja jokainen ryhmä pääsi jonkin veneen miehistöön. Mun ryhmä (Johanna, Chantal ja Raphaelleja minä) pääsi kahden ikääntyneen kipparin mukaan reilu 10 metriseen huvijahtiin. Tytöt rentoutuivat kannella ja me miehet oltiin alusta loppuun asti tositoimissa kovan tuulen ja aallokon takia. Parin tunnin kisa, jossa oli kolme eri sarjaa, loppui viiden maissa meidän veneen voittoon! Loistava kokemus koko homma, ja aina on kivaa kun ollaan vaihtariporukalla liikenteessä.

Regattan jälkeen lähdettiin 13 vaihtarin voimin bussilla Canberraan viettämään viikonloppua. Muutaman tunnin matkan jälkeen kello oli ilta kun saavuttiin majoitukselle. Ensimmäinen ilta meni asettuessa taloksi samaan huoneeseen Joeyn ja Olin kanssa ja nukkumaan päästiin joskus aamuyöllä.
Lauantaiaamun klo 7:00 herätys ei paljoa hymyilyttänyt, mutta tukevan aamiaisen jälkeen jo lähdettiin tutkimaan Canberraa ja sen kummallisia yksityiskohtia.Canberra: Australian pääkaupunki, asukkaita reilu 300 000, perustettu n. 100 vuotta sitten. Kaupunki suunniteltiin paperilla ennen perustamista.

Ensimmäiseksi pamautettiin bussilla kaupungin laidalla olevan kukkulan päälle mistä sai hyvän kuvan kaupungista. Sieltä jatkettiin War Memorial nimiselle museolle, joka käsitteli Australian lähes olematonta sotahistoriaa. Oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja hieno paikka kaikkine tavaroineen ja tarinoineen. Sen jälkeen piknik-lounas viereisellä ruohopläntillä.
Seuraava kohde: parlamenttitalo. Tilava, avoin, ja viimesen päälle tyylitelty rakennus oli kiva kiertää porukalla. Jotain tietouttakin sieltä jäi päähän, ja paljon valokuvia(niitä tuli eripaljon reissun aikana). Politiikasta puheen ollen lähdettiin kiertämään eri maiden suurlähetystöjä. Suomen suurlähetystökin löytyi! Kyllä oli tyylikäs muihin verrattuna, ja suuri, ja täynnä lasia. =)
Sitten matkattiin kaupungin ulkopuolelle noin puolen tunnin päähän avaruusluotainasemalle. Keskellä karua puskaa, keskellä ei mitään, lepäsi jättimäiset satelliitit täydennä toiminnassa. Mitään ei näkynyt tapahtuvan. Onneksi paikalle oli pystytetty turisteja ja muita kiinnostuneita varten rakennus josta löytyi kaikkea avaruustekniikkaan liittyvää. Kiehtova paikka ja helposti olisi saanut kulumaan enemmänkin aikaa, mutta oli aika lähteä tutustumaan luontoon. Käytiin kävelemässä pari puskapolkua ja bongailtiin kenguruita, koalia sun muita ötököitä.
Illalliseksi pistettiin grilli kuumaksi yhdessä puistossa, ja kokkailtiin hyvät purilaiset. Maha tyytyväisenä takaisin majoitukselle, jossa odotti poreallas, uima-allas ja jopa "sauna" valmiina. Aamuyöhön jaksettiin heittää huulta ja pelailtiin siinä sitten pullonpyöritystäkin ilman pulloa.
Sunnuntaiaamun herätys klo 6:30 oli vielä tiukempi. Lähdettiin aamukierrokselle Ilonan, Raphaellin ja Audreyn kanssa keskustaan ja puistoihin. Taidettiin näyttää epäilyttäviltä tyypeiltä kun paikallinen polisii tuli kyselemään minne meillä oli matka :D
Kävelykierroksen jälkee hypättiin Joeyn kanssa porealtaaseen hetkeksi ennen aamiaista. Päivän ensimmäinen kohde oli National Museo, jossa esitettiin Australian parisataa vuotta vanhaa historiaa. Paljon rahaa oli uponnut siihen museoon, ja se muistutti lähinnä Kiasmaa. Seuraavana Science discovery -niminen keskus. Siellä oli kaikkea huippujännää ja mielenkiintoista, keksintöjä ja kokeiltavia juttuja. Viimeinen visiitti tehtiin urheiluopistoon jossa saatiin joltain olympiakisaajalta opastettu kierros ja päästiin katsomaan mikä on Australian salaisuus menestykseen urheilussa. Kierroksen lopussa saatiin kokeilla kaikensortin lajeja eri simulaattoreilla.
Sitten alkoi kotimatka. KFC aterian keskellä matkaa ja illalla kotiovella. Väsyneenä. Onnellisena. Toisaalta vähän masentuneena kun piti jättää parhaat kaverit ja reissu oli jo takana, mutta näin se menee ja Matiaksen sanoin "arki iskee".
Viikko alkoi rennosti, yllättävän pirteästi, vaikka olikin melkoinen univaje. Maanantaina Rotarykokous, tänään uimaan. Kevät on jo pitkällä, mutta silti ulkona sataa kaatamalla ja on suht viileä.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Vaihtelua?

3.11-9.11 oli kyllä tähän mennessä nopein viikko! Suht hyvät säät ja pirteät koulupäivät alkoi maanantaina normaalisti. Pidin myös ensimmäisen näytöksen draamassa, ja menihän se passelisti, vaikka oli yhtä vaikea kuin mitä oletinkin sen olevan. Koita nyt muistaa kokonainen kohtaus enkuksi ulkoa ja esittää se uskottavasti aboriginaalina! Koulun jälkeen kävin uimassa ja illalla rotariklubi. Joudun nyt vähän treenaamaan tota uimista kun siinä hengenpelastuskurssissa on aika vaativa uimakoe. Tai niin ne mulle kertoi, en kuitenkaan vielä tiedä mikä se tarkalleen on.
Tiistaina koulun jälkeen ensimmäinen
breiktanssitunti! Kurssia vetää kolme huippuhyvää breikkaajaa, ja pienessä sekaryhmässä taatusti oppii paljon ja tutustuu hyvin uusiin tyyppeihin =) heti ensimmäisen tunnin jälkeen perusliikkeet päässä. Breiktanssin jälkeen Kentin kanssa nyrkkeilemään hostveljen punasella Commodore SS V8 7,8 litrasella _hiukan_ kiihtyvällä autolla. Hyvien treenejen jälkeen kotiin koisimaan.
Keskiviikko piti pitää lepoa kun tiistain jälkeen kehon jokainen lihas valitti rasitusta. Sain myös opeteltavaksi uuden kohtauksen torstaiksi draamasta, joten sitä treenatessa meni hyvä tovi.
Torstain esitys oli jo helpompi, vaikka vuorosanat oli tuplaten pitkät. Vähän meni läpällä mutta niin se pitääkin :D Koulun jälkeen nyrkkeilemään Olin kanssa. Meinasi mennä jutteluksi mutta sitte päätettiin uuvuttaa itsemme täysin.
Perjantaina iltapäivällä kaverit tuli hakemaan mut ajamaan kylärallia autoilla. Hyvä että selvisin hengissä raitilta koska sain illaksi kutsun kaverille Bretille pienimuotoisiin bileisiin. Ilta meni biljardia, pinballia ja juomapeliä pelatessa ja joskus yöllä pääsin kotiin.
Lauantaina aamulla ehdin pariksi tunniksi uimaan, kunnes piti lähteä Caringbahan vaihtarikaveri Raphaellen(Ranskasta) hostkotiin. Päätettiin järjestää Audreylle(myös Ranskasta) yllärisynttäribileet muiden vaihtareiden kanssa. Talo koreaksi, ruokaa ja juomaa, allas ja musaa, naurua ja hyvää seuraa =). Juhlien päätyttyä lähdettiin Joeyn(Sveitsistä) kanssa meille junalla ja pieniä pimeitä kujia kävellen.
Sunnuntaiaamuna hostiskä teki meille hänen lempiaamiasensa: munia, pekonia, papuja ja paahtoleipää :D Joey lähti junalla kotiin, mutta mulla oli tiedossa aivan toisenlainen reissu. Koska hostvanhemmat lähti viikoksi johonkin lomailemaan, niin mä tarvitsin sijaisperheen. Huippumukava Vappu "May" Perkins, jonka jo aiemmin olin tavannut, tarjoutui huostaamaan mua. Matkalaukku ja reppu valmiiksi ja junaan.
Ehdin juuri vallata mun vakiohuoneen Vapun kotoa kun lähdettiin keskustaan hänen ja Reecen(15v lapsenlapsi) kanssa Olympiapuistoa tutkimaan. Tosiaan Sydneyssä oli kesäolympialaiset vuonna 2000, ja vielä on kaikki teeveestä tutut härpäkkeet tallella ja kovassa käytössä. Löydettiin myös eteläisen pallonpuoliskon korkein skeittiramppi.
Olympiakierroksen jälkeen suunnattiin kohti DFO kauppakeskusta. Valtava Direct Factory Outlet oli täynnä edukkaita ja päheitä kuteita ja vaatteita. Teki vaikeaa pitää lompakko taskussa, mutta päätin tulla tekemään uusintakierroksen viimeistään ennen kotiinpaluuta. Kun päästiin takasin Vapulle niin tehtiin hyvät pastabologneset ja siihen lisukkeeksi ruisleipää! Huono kopio suomalaisesta ruosleivästä, mutta parasta mitä täällä saa =) nam. Illalla kattelin jotain komediashowta kunnes sammuin.
Tämä viikko tulee olemaan normaali kaikkine harrastuksineen torstaihin asti, koska perjantaina otan koulusta vapaata ja lähden seikkailemaan kolmeksi päiväksi muitten vaihtareitten kanssa. kuuluillaan =)

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Halloween

Perjantaina koulun jälkeen lähdin Jaydelle valmistautumaan illan halloween partyyn. Pistettiin itsemme oikein koreaksi :D mä sain mustan pitkän kiharaperuukin ja silinterihatun sekä tekopulisongit ja viitan. Jayden, Emilian ja Hollyn kanssa vietettiin päivä ja illalla lähdettiin Heathcoteen bileisiin. Olihan sitä halloweenia ilmassa :D Hauskat pippalot kunnes meni liian villiksi ja lähdettiin Emilian kanssa hostäidin kyydillä kotiin.
Lauantaina otin rennosti, piti opetella yksi kohtaus näytelmästä 7 Stages of grieving kun esitän sen maanantaina. Tulee olemaan vaikeaa :S Markin kanssa hengattiin suurin osa päivästä ja juteltiin poikien juttuja.

Sunnuntaiaamuna Les tuli taas hakemaan hengenpelastukseen. Ilma oli viileää ja uiminen ei paljoa houkutellut isossa aallokossa. Treeniä vaan sano valmentaja, käski partnerin uida kohti ulappaa ja anto mulle narun jonka päässä oli kelluke. Mun siis piti raahata kaveri sieltä pitkältä rannalle kellukkeen avulla ja esittää kuinka tehdään CPR yksin. Valaat tuli moikkaamaan meitä lähistölle =) Ajettiin kotiin rantaa pitkin kiertotietä kun päätie oli tukossa pyöräilijöistä. Siellä oli käynnissä 90km MS-Bikeride. Olisin osallistunut mutten saanut mistään käypää pyörää :(. Tulipahan nähtyä makeita maisemia ja niin edespäin.
Kotoota lähdettiin hostisän ja hostäidin kanssa perhetutuille Sydneyn pohjoisosaan. Miljonääritalo pore- ja uima-altaineen. Epäreilua sanon vaan :D Hyvät ruoat ja jälkkärit. Talon isäntä oli kova tarinoimaan ja sitä kuunteli mieluusti.
p.s Meillekin tuli perjantaina pihalle lämmitetty poreallas! ;)

torstai 30. lokakuuta 2008

Vuahti päälä

Totta tosiaan mentiin lauantaina illalla ravintolaan, ja olikin varsin erikoinen tapaus nimittäin rugby-pizzeria. Seinät täynnä rugbypaitoja, tauluja sun muita, pizzat oli nimetty eri rugbyjoukkueiden perusteella, ja kaiken kukkuraksi iso joukko miehiä tv ruudun ääressä, no rugbyä katsomassa tottakai :D Tilasin pizzan joka oli puoliksi roosters(kokoliha) ja puoliksi grand final(kokovege). Oli kyllä tykki pizza! Ei jää viimeseksi kerraksi.
Sunnuntai aamuna Les tuli hakemaan mut hengenpelastukseen. Tunnin teemana-- hengenpelastus. Piti uida paljon ja raahata kaveria parin metrin aallokossa rannalle ja tehdä elvytystä(ei oikeasti, mutta leikisti). Paljon on tullut itsevarmuutta olla suuressa aallokossa omin neuvoin ilman kellukkeita, kun se ei ole mikään helppo nakki!
Hengenpelastuksen jälkeen jäin Helensburgiin Kentin luokse vähä kylpemään auringossa. Lämmittelin aurinkotuolilla pakaroita tulevaan haasteeseen: kolmen tunnin hevosratsastukseen! KYLLÄ! Lähdettiin Kentin, hänen hostäidin ja jonkun tutun kanssa kunnon maastoon kirmaamaan hepoilla. Itselleni sain kookkaan ja luotettavan Dundyn :.D Aluksi en kyllä ymmärtänyt siitä menopelistä mitään, ja olinkin täysin hukassa kun käteen iskettiin kaksi nahkaremmiä. "Missä kytkin ja kaasu? Entä vaihteet?" Ei ihan toiminut samat toiminnot kuin mopossa. Vaikeaa se oli, mutta kyllä se siitä lähti liikkeelle kun oikeita käskyjä antoi. Kyllä ravia tuli tehtyä ja pari kertaa laukkaa, lyhyen matkaa kylläkin. Hullua hommaa, vaikeaa ku mikä. Ratsastuksen jälkeen saatiin kuulla että läheiseltä kukkulalta näkisi valaita, mutta taidettiin myöhästyä kun ei näkynyt muuta kuin vettä. Illalla totesin että "Perhana, on kyllä pylly herkkänä."

Maanantaina takasin kouluun, ja illalla rotarikokous. Tiistaina mentiin nyrkkeilyyn Kentin kanssa koulun jälkee. Tunnin mättö on uuvuttava. Keskiviikkona kävin koulun jälkeen uimassa, kun ostin sarjalipun paikalliseen kylpylään. Uinnin jälkeen rumputunti, 2h armoton treeni vapauttaa mielen ja rauhottaa. Kotona vielä biitistä sekaisin :P.
Tänään(torstaina) koulun jälkeen nyrkkeilyt taas, viimesillä voimilla tyhjään kotiin, jaksoin jopa avata säilykepapupurkin ja lämittää sen.. Huomenna on halloween! Bilehileet Joonas ja kumppanit on vauhdissa. Enempää tulevaisuudesta en tiedä.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Rutiinit ja muut

Keskiviiko meni äkäseen, lyhyt koulupäivä ja illalla 2h rummutus sessio. Takatalvi iski keskelle helteitä ja pari päivää koko Sydney satoi vettä ja roikkui heikosti 10 asteen paremmalla puolella. Onneksi luin aamulla taivasta oikein ja pistin reilusti enemmän vaatetta, kun taas valtaosa koulusta heilui shortseissa ja tpaidoissa kylmää itkien.
Torstaina alkoi vähän sateet helpottaa. Vastapainoksi tajusin kuinka paljon on koulutöitä rästissä. Koulun jälkeen lähdettiin taas Garyn kanssa nyrkkeilemään, tällä kertaa mun partnerina saksalainen vaihtarikaveri Oli. Kyllä vielä edellinen kerta tuntui käsissä, mutta hyvin jaksoin loppuun asti. Ilmottauduin parin viikon päästä alkavalle breiktanssi-kurssille! Hyvät unet oli taattu :)
Perjantai lämpeni mukavasti, ja oli hauska päivä koulussa. Sain kutsun Jessican 18v synttäribileisiin illaksi. Peruspäivän lounas on vaihtunut pulskasta lunchboxista banaaniomena-comboon, millä selviää ihan yhtä hyvin. Koulumatkohin menee päivittäin yksi tunti, kävellen kun olen liikenteessä. Koulun jälkeen lähdin tunnin lenkille puskaan ja lähialueille. Armoton vuoristorataa muistuttava ympäristö tekee juoksemisesta sopivan vaihtelevaa ja haastavaa. Lenkin jälkeen suihkun kautta Engadinen asemalle mistä jatkettiin kaveriporukalla Jessin kotia kohti.
Synttärit oli itse sankarille täysi yllätys. Jess tuotiin kotiin silmät sidottuina ja me mentiin Hiljaa ringissä hänen ympärille, ja sitten tuli kohokohta kun Jess otti huivin pois silmiltä ja kaikki räjähtää onnittelemaan. Oli kyllä pitkään aikaan villeimmät pirskeet :D Illan adrenaliinipiikin antoi reilu metrinen "lemmikkikäärme" puremalla Emilyä käsivarteen mun vieressä. Olisi yhtä hyvin voinut olla minä :D huhhuh, raa'an näköistä. Emily on jo kunnossa. Sain yöllä Rossilta kyydin kotiin.
Laiska-lauantai: heräilin aamulla ja menin ulos aurinkoon boksereissa lukemaan päivän lehteä aamiaismuroja mussuttaen. Luin myös draaman tämän kurssin näytelmäkirjan, 7 Stages of Grieving, joka kertoo aboriginaalejen vaikeuksista 70-, 80-, ja 90-luvulla. Katsoin Fast and Furious leffan ja menin takaisin nukkumaan :D Sitten tartuin päivän haasteeseen, kuinka saada mun pieni Asus läppäri liitettyä talon langattomaan. Ei mennyt ihan perinteisesti vaan pari tuntia piti säätää, mutta lopulta sain mitä tahdoin. Illalla mennään hostperheen kanssa ravintolaan.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Numerous News

Perjantaina pistettiin pirskeet pystyyn omalle takapihalle iltasella :) joku 30 kaveria tuli ja olihan siina meininkia. Lyhyitten unien jalkeen lauantaiaamuna lahdin Engadineen minifestareille kattelemaan meininkia. Lyottaydyin myos yhteen bbq telttaan apulaiseksi kun tuttu Michelle oli siella. Sain myos kutsun Michaelilta lahtea sen mukaan melomaan parin viikon paasta. Paivalla Kentkin tuli festareille ja lahdettiin sitten haahuilemaan jaatelot kadessa ympariinsa ja otettiin hieenoja valokuvia kalliilla jarkkarilla. Illemmalla piti kotio menna, olihan mun viimeinen ilta talossa ja koko huone piti pakata valmiiksi. Jos pitaa pakata paivaa ennen lahtoa, niin siihen saa upotettua monta ekstratuntia, mutta jos pitaisi pakata tunti ennen lahtoa se varmasti olisi tehokkaampaa. Rauhallinen ilta, kotona lahinna Les Lex ja Stuart. Hyvat pastat naamaan ja untenmaille.
Sunnuntaina aamu kuudelta tuli kyyti kohti Sydneyta rotarikonferenssiin. UTS, eli University of Technology, Sydney, oli pistetty koreeks kun porukkaa ympari maapalloa kokoontui sinne. Pari hyvaa puhetta tuli kuunneltua, ilmasia leivoksia upposi paljon ja lopuksi kaveltiin jonossa eri valtioiden lippuja kantaen lavalle vaihtareiden kanssa. Yhden suomalaisenkin rouvan tapasin, ei kylla nimi jaanyt paahan. Melko tylsa tapahtuma kaikenkaikkiaan, mutta oli jees vaihtaa kuulumiset muitten vaihtareiden kanssa. Kotiin paastyani ehdin viimeistelemaan matkalaukun ja kiittamaan porukoita kun noutaja saapui.

Richards: Gary Richards(uusi hostisa), Barbara Richards(uusi hostaiti) ja Mark Richards(uusi hostveli 22v) asuu kolme kerroksisessa talossa Wolly-koiran kanssa. Ensivaikutelma hyva, etenkin Barbara ja Mark on tosi innoissaan, Gary on tyylikkaasti talon selva pomo. Sain ylimmasta kerroksesta kaksi makuuhuonetta ilmastoinnilla ja tuuletuksella seka tuplapedeilla, television, jaakaapin ja oman vessan/suihkuhuoneen. Talon terassilta nakyma viidakkoon(puskaan). Sunnuntai-ilta meni Markin kanssa tutustuessa sen huoneistossa kellarikerroksessa. Paljon ruokaa tarjolla, pitaa olla varovainen ettei ylensyo ;P Nyt koulumatka muuttui vajaa puolen tunnin kavelyksi, mika vaan passaa.
Maanantaina koulupaiva meni nopeasti, lopetin terveystiedon ja vaihdoin matikanryhmaa helpompaan. Kavereille sai selitella uutta perhetta ja juu. Koulun jalkeen menin lenkille sinne viidakkoon(puskaan), kun siella menee hyva levee polku. Ajattelin juosta n. 20 minuuttia mutta eksyin hitusen ja meni tunti :D. Ilta rotarikokouksessa ja sitte nukkumaan suureen petiin koisimaan jau.
Tiistai oli hauska paiva koulussa, meni nopsasti. Koulun jalkeen kodin kautta Engadineen hakemaan Kent ja sitten Garyn vei meidat pojat nyrkkeilemaan! Reilu tunti paukutettiin Sutherlandin nyrkkeilyklubilla valmennuksen alla. Kipeen raskas treeni pisti hien valumaan ja hengen puhisemaan. Kotona odotti herkullinen currylihasoosi+pitaleipa. Taatusti tulee hyvat unet.

torstai 16. lokakuuta 2008

Ajatuksia

Välillä ehtii ajatella tätä hommaa oikein kunnolla. Siis tätä että olen tosiaan yli 15000 kilometrin päässä kotoa noin 4,2 miljoonan ihmisen kaupungissa. Periaatteessa mulla on tuki-ihmisiä, valvojia ja "perheitä". Mutta oikeasti, voiko joku olla sun isä, äiti, tai tärkein luottohenkilö vain sanomalla olevansa? Mun silmin pohjaa mihin tukea ei ole, ainakaan vielä.

Yksi vaihto tulee sunnuntaina tähän reissuun; perheen vaihto. Juuri kun opin tuntemaan Simonsit ja aloin tottua tähän meininkiin. Alana(hostäiti), Les(hostisä), Skye(hostsisko 7v), Stuart(hostveli 21v) ja Lex(hostveli 23v) on kummaa, mutta hyväsydämistä sakkia. Talo on totta puhuen sekava, ja mieleen tulee oma huone, siis normipäivänä. Kotoisaa =) koko perhe omaa raa'an ja karun huumorin, ei mitään pissakakkaa vaan kujeilua, kepposia, kevyttä ilkeilyä jne. Siihen kesti hetken tottua, että "tarkottaako Les nyt ihan mitä se sano tai hä?" Etenkin Stuartista tuli mun hyvä kaveri, ja se raahaa mua paljon mukanaan, tai muuten vain ottaa osalliseksi. Ei se ehkä niinkään välittäisi tehdä, on kuitenkin jo 21. Sanoisin että siinä on vähän isoveljen roolia, jos mitään isoveljistä tiedän. Toivon että tämä ei muutu vaikka perhe vaihtuu.. Uudesta perheestä tiedän kaksi asiaa, osoite on 35 Turrella road, Yarrawarrah 2233, Sydney NSW ja isäntä on Gary Richards.

Viikko ei mennyt nopeasti mutta meni kuitenkin. JO. Vähän salia parina päivänä, Lexin ja sen kaverin kanssa rannikolle keskiviikkona ja rotarikokous. Pientä uupumusta ollut ilmassa, sen mukana kaikki sivuoireet. Viikonloppua kohti piristyi meno kummasti =)
Koulussa viihtyy, varsinkin lämpiminä päivinä. Tänään kaveri Bohdi otti didgeridoon kouluun ja pääsin pörisemään :D huh että on vaikea laji.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Loman loppuhuipennus

Torstaina lähdettiin Kentin kanssa keskustaan haaveena päästä Jetboat ajelulle. Jetboat on siis vene joka menee lujaa ja tekee 270 asteen käännöksiä 80km/h vauhdissa sun muita mahaa sekottavia ja vettä roiskuttavia tempauksia. Löytyihän Circular Quaylta sopivasti hommaa pyörittävä firma ja ostettiin tiketit. Ennen veneilyä käytii rentoutuu oopperatalon laiturilla ja kummasteltiin miljoonakaupungin hälinää.
Aika koitti ja 1200 hevosvoimaa antoi kyytiä ympäri lahtea 45min ajan :D tuli nähtyä Sydneyn rantamaisemat ja porvarimiljöön. Tai ainakin kaikki se mitä siinä vauhdissa ja pärskeessä pystyi keskittymään. Märäksi siinä tuli ja suolistoon pari uutta lenkkiä sen sanon, mutta hauskaa oli ja naurua riitti! Ajelun jälkeen kierreltiin sinne tänne ja sitte suunnattiin kotiin.

Perjantai aamupäivä meni rauhoittuessa ja pakkaillessa tavaroita surffileirille. Salilla ehdin kuluttaa kaloreita jonkin aikaa ennen kuin piti lähteä. Kimpassa lähdettiin bussilla muiden vaihtareiden kanssa etelään n. 150km rannikolle. En siitä surffileiristä mitään yksityiskohtia ala selittelemään kun tulisi turhan pitkä teksti, mutta täyttä actionia ja hauskanpitoa viimeiseen voimapisaraan asti se oli! Loistavat säät, ympäristöt, ruoat, kaverit, fiilikset, viihdykkeet, opettajat ja vuokrakamppeet takas kyllä tähän mennessä ylivoimasesti parhaan kokemuksen Australian tantereella. Perjantai-illasta sunnuntai-iltaan hymy naamalla ja meno päällä! 2x2 tuntia lauantaina ja sunnuntaina sai koko 47 hengen lauma opetusta kahdeksalta pro-surffarilta. Kyllä se alkoi sujumaan, ja nyt vaan toivoo pääsevänsä takas aallon päälle :D Paljon kuvia tulossa lähiaikoina facebookiin.

Nyt sitten on maanantai ja koulu alko. Voimaton olo ja päivä meni paljolti lomasta keskustellessa. 12 vuosiluokka ei ole enään koulussa, joten olen koko koulun vanhin. Kokeita tuli takasin, useimmissa luki jotain "good effort" tms. Italian kokeessa kuitenkin tyrmäsin koko luokan ja sain parhaat pisteet :D vähäsen nauratti ku ne on lukenut sitä jo kohta vuoden, mä vajaat 3kk..

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Jotain kotoisaa

3.10 lauantain teema oli laiskottelu. Ulkona satoi kaatamalla eikä mikään innostanu.. Välillä näin =)
Sunnuntaina hengenpelastuskurssille taas aamulla. Käytii läpi elvytystä ja muuta pientä. Kotiin kun ehdin niin Vappu "May" Perkins, äitin kaverin kaveri, jotain 50-vuotias tätihahmo tuli hakemaan mut kyläilemään yön yli Kareelaan. Vappu on asunut joskus Suomessa ja täten puhuuki kieltä vielä vähän. Sunnuntain puolella ehdittiin vielä käymään Sydney Art galleriassa vähän kulttuuria hengittämässä. Kaiken sortin makeita maalauksia ja aboriginaalitaidetta löytyi. Paluumatkalla poikettiin Vapun tyttären talolla hakemassa 15v Reece mun seuraksi. Reece on kyllä loistoäijä ja kipee puhuja kun pääsee pienen alkujännityksen yli. Hän myös kutsui mut surffailemaan joku kerta. Illalliseksi jotain kotoisaa: lihapullia, perunamuusia ja vihanneksia, sekä ruisleipää! Herrajestas ensimmäinen ruisleipä(paahtoleivän muodossa kylläkin) tähän mennessä :D päälle sveitsiläistä juustoa, hyvä kopio emmentaalista, sekä kinkkua. Viihteellä meni ilta, ja väsyneenä nukkumaan omaan parisänkyyn.

Maanantaina hidas herätys ja aamiaiseksi lisää ruista :P keskipäivällä lähettiin Reecen kanssa Mirandaan kiertelemään kauppoja ja leffoihin. Päivä kun heiluttiin siellätäällä ni kelpas huitoo pastat naamaan. Oli kyllä täysin erilainen perhe kuin tämän hetkinen hostperhe, vaihtelu virkistää. Sovittiin että otetaan uusiksi taas joskus. Ja Vappu on niin hauska hupsu ja ystävällinen täti ihan kui jostain sadusta, mielihyvin meen uudestaan.

Tiistaina aikasin aamulla junaan kohti keskustaa ja Townhallia. Sovittiin tapaaminen muitten vaihtareiden kanssa. Paikalle ei kyllä saapunut kuin Oli, Joey, Agnes ja minä, vaan eipä se menoa haitannut :D oli ikimuistone päivä trooppisessa Botanical Gardenissa ja Sydneyn keskustassa. Tullaan tosi hyvin juttuun ja hauskaa riittää! Valokuvia tulee varmaan ens viikolla.

Keskiviikkona menin päiväksi soittaa rumpuja uusilla hinnoilla, mutta hyvillä kamoilla. 10$/h sopii mun lompakolle hyvin. Nyt alko löytyy jo ruutia soittoon ja hiki valu. Ranteet pehmeinä kotiin junalla, tai ei ihan. Viimeisen asemavälin oon alottanu liikkumaan juoksemalla, jotain pitää liikkua. Ei kuitenkaan liikaa juoksua, ettei tuu vesipolvee. Paino lähteny takas alaspäi ku tiukensin ruokalistaa, tai paransin. Junalla on helppo matkustella täällä, ja hinnatkin on puolta halvempia kuin Suomessa. Tykisti eteenpäin, viimeinen viikko lomaa ja sitte takasin kouluun.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Eläimellistä menoa


Tisdag: Vi gick på-- eiei kun Tiistai: mentiin Symbio Wildlife puistoon Alanan ja Skyen kanssa ihmettelemään Australian elukoita. Pääsin syöttämään kenguruita, peuroja sun muita otuksia ja paijaamaan koalaa. Krokotiilien ja lace monitorejen ruokintashow oli spontaania
lihan tuhoamista. Kaikkea tuli nähtyä, käärmeistä hämähäkkiapinoihin ja hauskaa oli =).
Keskiviikkoa otin alkupäivän rennosti auringossa sanomalehteä lueskellen ja minirampissa skeittaillen. Iltapäivällä lähin tokalle rumputunnille Haydenin luokse. On se vaan helpotus päästä purkamaan ajatuksia ja tunteita settiin. Tehtiin Haydenin kanssa diili että jos se ei opeta niin voin soittaa 10$ tunnilta ja käyttää kaikkia mahdollisia materiaaleja eli kirjoja ja tietokoneelta musiikkia päällesoittoon. Poltin mulle myös kasan CDeitä ja rumpu DVDeitä himaan. Iltaan asti olin soittamassa ja sitte kotiin.
Torstaina Oli, saksalainen vaihtarikaveri, tuli puolen päivän jälkeen meille. Puheltiin ja pompoteltiin jalkapalloo jonkin aikaa kunnes Joeykin(se sveitsiläinen) liitty seuraan. Järjestettiin miesten ilta :D hauskaa aikaa oli, käytiin vuokraamassa pari leffaa ja noudettii pizzat. Keskiyöllä olin menossa hakemaan keittiöstä jotain hauskaa syömistä, kun tajusin käytävän katossa kämmenen kokosen hämähäkin! Vähän iski paniikki, kun ei noista tiedä mikä on myrkyllinen tai aggressiivinen. Showhan siitä tuli ja lopulta päädyin liiskaamaan sen mun kengällä. Kaikki videolla älkää huoliko, näätte vielä. Aamuyöhön jaksettii valvoa. 5 tunnin unien jälkee tulee Alana herättämään että siivooja on täällä, pojat ulos talosta :D aamiaisten kanssa mentiin trampoliinille pelaamaa korttia ja jotain siinä heiluttiin lounaaseen asti. Omatekoisen spaghetti bolognesen jälkeen junalla Cronullaan rannalle, ei yhtään kuumempi päivä: 35 astetta Varjossa ja kuuma mannertuuli ei helpottanut oloa ollenkaan. Nopeesti veteen viilentymään ja bodysurffaamaan. Parit oikein isot aallot saatiin, mutta kohokohta oli taatusti se kun alkoi kuulua huutoja "SHARK! SHARK!". Adrenaliinipiikin avuin rantaa kohti kunnes katoin taakseni ja vajaa 100m päässä noin 10 evää kiitää nousevan aallon päällä. Haita, pyh.. Delfiinejä! Sieltä ne tuli kohti pomppien ja lopulta käänty takasin. Koko päivä meni rannalla, näin myös parit koulukaverit. Ilta kun alkoi tulla niin lähdettiin Cronullan kauppakujalle. Hyvät kesävermeet ostinkin: sandaalit ja villapipon :D Oli nii pähee ja halpa pipo että piti ostaa, säästän Suomeen. Kotiin päästyä tehtii barbequeet ja sitte poikien kyyti jo tulikin. Väsyneenä ja onnellisena nukkumaan.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Lomilla

Tosiaan perjantaina mentiin Cronullaan rannalle poikien kanssa ja hiki valu! Ei oo tota aurinkorasvaa tullu ostettua mut en oo vielä ehtiny palamaankaan. Vähän on väri vaihtunu ;P Merivesi on vielä melkosen viileää, siinä 15 tienoilla. Täytynee sijoittaa märkäpukuun lähiaikoina. Ostettiin myös konserttiliput Luna Parkissa järjestettävään alle 18vee reivitsydeemiin. Perjantai-illaksi sain kutsun Emilian synttäribailuihin, vaan enpä arvannut että tiedossa on hitusen naisvoittoinen ilta. 15 tyttöä ja minä. Pojat. Repikää. Siitä ;D. Loppuillasta onneksi sain vähän miesvahvistuksia, vaikka kyllä se ensimmäinenkin vaihtoehto kelpasi vallan hyvin.
Lauantaina lähdettiin heti aamusta Sugar -nimisellä Minillä merta kohti hostisän kanssa. On se aina seikkailu ku lähtee aidolla Minillä ajamaan! :D Konepelti aukeaa aina silloin tällöin keskellä motaria tai moottori ylikuumenee, kyllä sen saa kahdellakin renkaalla kulkemaan jos ajaa niinkuin Les Simons. "Mini on siitä kiva että se menee kyllä minne ohjaa", kehuskelee Les ja kaartaa 40km/h mutkaan vajaata 70km/h renkaat vinkuen.
Saavuttiin Botany Bayn rantasatamaan missä hetki ehdittiin virvokkeita siemailemaan ja formulaveneitten menoa ihmettelemään kun Duncan, Lesin kaveri, yhtyi seuraan. Duncan omistaa n. 10 metrisen yksimastoisen purjeveneen ja oli kutsunut meidät mukaan seilaamaan. Loistava keli: aurinko helotti ja tasanen napakka tuuli pisti purkkarin vauhtiin. Siinä sivussa osallistuttiin leikkimieliseen kisaan muitten veneiden kanssa. Taidettiin myös tulla viimeiseksi, ne muut veneet kun oli täynnä kokeneita merirosmoja. Meidän paatin kolmen hengen miehistöstä yksi tiesi miten purjehtia niin isolla veneellä, joten eihän siinä voinu muuta kuin kiskoa naruista ja vaihtaa puolta minkä ehti ja käskyistä sai selvän! Hyvin se suju, ja hauskaa riitti, jalat mustelmilla kisan jälkeen otettiin rennosti keskellä Botany Bayta ja siemailtiin teetä keksien kera. Koko päivä menikin seilatessa ja kotiin kun ehti niin ruokapöydän kautta lepäilemään.

Sunnuntaina aikainen herätys: ensimmäinen hengenpelastus koulutus Stanwell Parkin surffi-klubilla oli teoriapainotteinen mutta rento. Kuuma keli teki sisällä olemisesta vaikeaa, ja nestettä piti ottaa jatkuvasti. Koulutuksen jälkeen ajeltiin kansallispuiston kautta, hehheh, Sugarilla mutkaista vuoristoratatietä pitkin kotiin. Illan menoksi ostettiin ne konserttiliput perjantaina. Järjettömät bileet alaikäisille Big Top areenalla Luna Parkissa oli kyllä sairaan hyvä kokemus! Sam La More sekä muut deejiit pisti pöydän takana parastaan ja tulennielijät teki lavalla temppujaan samalla kun me hypittiin muiden mukana keskellä areenaa. Loppupuolella jopa änkesin itteni eturiviin ja pääsin kättelemään artisteja. Myös osa muista vaihtareista tuli samoihin karkeloihin. Rankan illan jälkeen lähdettiin junalla kotiin ja Joey(sveitsiläinen vaihtarikaveri) tuli meille yöks.
Maanantaina(tänään) hypättiin Joeyn kanssa junaan kohti Cronullaa ja Chantal(toinen sveitsiläinen vaihtarikaveri) tuli puolessa välissä matkaa mukaan. Kotoota lähdettyä sää oli mitä parhain, mutta kun rannalle ehdittiin niin taivas valahti harmaaksi pilvistä ja tuuli pisti ihon kananlihalle. Kierreltiin kauppoja Cronullan kesäkaduilla ja bongailtiin kaikkea hauskaa. Mitään en kyllä päättänyt ostaa. Gloria Jean's kahvilassa pelattiin erät korttia ja hekotettiin, minkä jälkeen viimeisten kauppojen kautta kotiin. Nyt illalla tiedossa rotarikokous, alkaa jo vatsa kurnia :P
Huomio! Ensimmäinen hammastahnatuubi loppunut ja harja kulunut puhki, omat shampoot ja hoitoaineet loppu sekä viimeinen Sisu-paketti avattu. :.D

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Niin kuin pitikin


Viikko menny mutkitta. Edellisen viikonlopun takia maanantai oli hitusen hidas, mutta tiistaina eloa jo löytyi. Tässä on ollu jo pidemmän aikaa pieni kunnon kohotus ja painon madallus päällä. Juoksin itellein jo vesipolven vasempaan jalkaan, noh, se siitä juoksemisesta. Maksoin myös lomalla tulevan 3 päivän surffikurssin 260$. Keskiviikkona tuli aika yllätyksenä aamulla koulussa Hayley kysymään multa, että olenko jo uutiset kuullu. Jaa niin mitkä uutiset ihmettelin vain. No kyllähän te siellä kotona tiesitte että mitä Kauhajoella tapahtuu, mutta niin tietää kaikki täälläkin! Uutiset huutaa ja koko etusivun juttu sanomalehdessä.
Kuitenkin, keskiviikon kohokohta varmasti oli ensimmäinen rumputunti! Oli kyllä kermaa päästä rauhassa treenaamaan pitkästä aikaa ilman yleisöjen painetta ahh. Vaikka kyllä se alkukohmeus oli jo silmin nähtävää :D
Tänään torstaina lähetään kaupungille skeittailemaan ihan justiisa ja illalla mahdollisesti leffoihin. Huomenna ideana mennä beachille ja illalla kaskas, bileet. =) Kahden ja puolen viikon loma alkoi eilen! Nyt pitää sitten vain järjestää tarpeeksi tekemisiä ettei tylsyys iske.
Kuvat: Cronulla beach, Engadine skatepark ja Xrayspecs

perjantai 19. syyskuuta 2008

the Show begins-- now


Koeviikko lopuillaan, ja kokeet mun osalta tehty. Sain enkun puheesta 10/15 ja musiikkiesityksestä 20/20 muuta en tiedä, ei tuolla niin väliä, koska ulkona on jo niin lämmin ettei tartte liikkua ja jo hikoo! hoa?
Tiistain pyyhällettiin Kentin kanssa keskustaan seikkailemaan. Kauppoja tuli kierreltyä ja Sydneyn kuuluisia nähtävyyksiä mm. Darling Harbour ja the Rocks. Oli kyllä lepposa ja hyvä reissu, vielä kun illalla mentiin Kentin hostsiskon ja hostäidin kanssa kattoo Mamma Mia leffoihin :D hyvä musikaali, laulettiin ABBAa täysillä.
Perjantaina oli Hayleyn synttärit ja juhlistettiin sitten sitä porukalla japanilaisessa show-ravintolassa. Oli paras ravintolakokemus koskaan! Koko ateria kokattiin livenä mein silmien edessä ja yleisö sai osallistua temppuihin joita se kokki teki. Metrin liekityksellä pistettiin lihat tummumaan ja mut esim kuorrutettiin suolalla ja sain ottaa lautasella kiinni riisikulhon ja raa'an kananmunan suoraan ilmasta ja ties mitä. Ravintolan jälkeen ajeltiin bileisiin ja siellä vietettiin loppuilta.
Tänään(lauantaina) oon ottanu arskaa ja vähä kuntoillu, Matt tulee kohta skeittailemaan minirampille ja illalla Evansin synttärijuhlat. Huomenna nään taas muut vaihtarit, vois vaikka sopia jotain yhteistä tekemistä tuleville viikoille.

torstai 18. syyskuuta 2008

Torstai

Tähän tämmönen lyhyt: kuvia on TÄÄLLÄ (vaatii käyttäjän facebookkiin) ja hyvin pörisee!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Exhausted


Perjantain italian koe oli fiasko, tai ainakin kuunteluosuus. Ehkä mä pari pistettä saan sieltä täältä, mutta asiaan! Koulun jälkee ehti käymään postissa korttiostoksilla ja lenkillä, ja sitte piti pistää takapiha Stuartin kanssa kuntoon. Tiedossa pienimuotoinen "gathering". Illan mittaan pidin laskuissa paljonko vieraita oli, kunnes ei enää silmä pysyny perässä ja porukan määrä oli jotain 40-50. Hauskaa oli, tarjoilin Hollyn kanssa kansalle ruokaa sillointällöin ja ilta meni mukavasti.
Lauantaiaamuna piti herätä siinä 8 pintaan ja sitten lähdettiin noin 20 hengen kaveriporukalla kohti Sydneyn keskustaa. Keskustassa ehdittiin ennen varsinaista päämäärää käymään Paddys marketissa mikä on valtava halpahalli täynnä turistiroskaa ja aitoja piraattituotteita. Siitä edettiin keskustassa olevaan puistoon Earthdance festareille. Pumppua ja etnoa, hippejä ja hippejä, +32 asteen lämpötilassa paahdettiin koko päivä tanssien ja joo. Kylmä kokis anto voimaa päivälle. Huippumahti meno :D Sitte tapasin siellä toisen suomalaisen vaihto-oppilaan Kentin! Kent asuu n. 20 minuutin päästä mein talolta ja käy Heathcote high schoolia. Selvennykseksi vielä että asun Heathcotessa, mutta käyn Engadine high schoolia. Ja putkeen vielä tapasin sydneyssä asustavan Jukan 20v!! Hämmentävän virkistävän tajutonta -.- 6 aikoihin illalla tulin kotiin ja ehdin syömään vähän välipalaa kun hostisä antoi kyydin koulukaveri Davyn bileisiin. Hyvällä porukalla hyvät bileet ja kiistatta hauskimpia iltoja tähän mennessä!
Sunnuntaina taas aamulla soi herätyskello klo 8 mutta taisin laittaa sen puoliunessa kiinni koska klo 8:40 ovella koputtaa mun kyyditsijä piirin vaihto-oppilaiden tapaamiseen. Oli kyllä hauska nähdä kaikki taas ja päästä kuuntelemaan ja vertailemaan kokemuksia. Ainoa heikkous oli etten aamulla ehtinyt syödä mitään ja unohdin myös tuoda lunchboxin mun mukana. Onni oli silti mun puolella ja kaverin, Nayomin, äiti oli ottanut tarpeeksi ruokaa mukaan. Kotiin pääsin iltapäivällä ja sitte puhuin Amandan ja seuraavaksi Mikan kanssa pitkät hölinät. Nyt oon lopen uupunut, nälkäinen ja väsynyt jote lippu korkeella kohti huomista enkun koetta :.D
p.s facebuukissa on enempi kuvia

torstai 11. syyskuuta 2008

Kokeita ja grilliruokaa


Mulla alko koeviikko! :.D Ensimmäinen koe oli draaman teoriakoe eilen keskiviikkona, ja voin sanoo: repuutan. Tyylillä. Tänää matikka, ihan samaa settiä, tiedossa enkkua, italiaa, terveystietoo ja musiikkia vielä. Koska en saa täältä mitään todistusta kotiin niin en suotta ala stressaamaan kokeiden takia. Mielummin grillailen Stuartin kanssa ja skeittaan! Bbq on lähes jokapäivän ruokaa, siihen päälle vihanneksia ja perunoita ja jotai hauskaa.
En mä teille enempää kerro, villin viikon jälkeen villi viikonloppu tiedossa =)

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Open house

Perjantain suunnitelmat kärsi pahasti kaatosateesta, joten mitään erikoista ei tehty. Ilta meni Alfie -leffaa katsoessa ja skypessä Amandan ja oman perheen kanssa. Taikakin tuli mikrofooniin kotipuolessa ja ulisi mulle vähän:D.
Lauantaiaamuna tilanne näytti vielä epätoivoisemmalta, satoi satoi ja satoi. Keksittiin sitten kuitenkin lähteä uimalaan perheen kanssa ja siellä vietettiin päivä. Lämminaltaassa oli lämmin ja huitasin siinä 700m sivussa. Suuri miinus: kunnon saunaa ei ollut!! Joku huono yritys sinne oli rakennettu.. Kotiin kun päästiin nii Stuart kysy jos lähen barbequekesteille alkuillasta ja sieltä sitte bileisiin. No mutta tottakai! Bbqlla ihmiset oli jo ennestään tuttuja ja läppä lens :D Kun mahat oli täynnä nii lähettiin Cameronin 21v synttäreille parinsadan metrin päähän. Tiedossa Open house, eli bileisiin saa tulla kuka vaan. Reilusti yli 100 vierasta, dj ja oikea biletalo oli kyllä parhaimpia bileitä missä oon ollu. Paljon koulukavereitakin eksyi samoihin karkeloihin, mutta uusia tuttavuuksia tuli tehtyä vaikka kuinka. Takapihasta oli tehty tanssilattia ja katoksi viritetty pressu, vaikkei illalla enää satanutkaan. Joskus tuntemattomaan kellonaikaan lähdettiin junalle Stuartin ja Evan(Stun tyttöystävä) kanssa kohti kotia.
Sunnuntaina aamupäivä meni lepäillessä. Isänpäivälahjaksi pesin Lesin auton, maksusta. Päivällä ehin skeittailemaan ja käymään lenkillä, ja pelaamaan lautapelejä Skyen kanssa. Teeveekin oli hallitseva osa laiskaa päivää. Isänpäivän kunniaksi pidettiin juhla-ateria, johon osallistui koko 6 henkinen perhe, minä ja Evn poikaystävä Brian.
Kohta kohti petiä, kaiken tän rankan laiskottelun jälkeen on hyvä vähän levätä ;P
<- @Dom's

torstai 4. syyskuuta 2008

Musiikkia

Viikko vierii taas hurjaa vauhtia! Maanantaina vaihteeksi rotarikokouksessa. Tiistaina oli kummallinen koulupäivä: alko vasta 11 ku opettajilla oli jonkin sortin kokous, ja päätty 14.00. Puolet koulun oppilaista oli koulussa, ja pidettiin sitte rentoo päivää Davyn ja Tylerin kanssa. Koulun jälkee käytii ostamassa mulle koulushortsit, skeittiin trukit ja laakerit ja uus Vodafone prepaid. Nyt rullaa taas lujaa :D
Keskiviikkona skeittaamaan koulun jälkee, ja sitte pistin kuntoiluks ja juoksin itteni piippuun ja lähin salille. Meni loppupäivä perheen kanssa teeveen ääressä. Simpsoneita täällä näkee joka päivä, ja sitte paljo australialaisia poliisi/action sarjoja.
Torstaina koulussa suuret suunnitelmat viikonlopulle. Mulla oli musiikissa esitys ja paukutin vähän rumpuja, olin kyllä ylihermostunu ko en pitkään aikaa ollu treenannu kunnolla, mut kaikki tykkäs. Sitte soitin tietokoneelta yhen elektrobiisin minkä tein musiikintunnilla. Draamassa treenattiin esitystä joka esitetään jo 1-2 viikon päästä! Saan ehkä sydänkohtauksen stagella. Koulun jälkee ehdin hetken skeittailla minissä, ja sitte Les tuli kotiin ja me lähdettiin kohti Sydneytä. Tiedossa ilmainen kitaratunti Peter Northcotelta hänen omalla studiolla! Oli kyllä loistava reissu, paljon jäi käteen niin Peten levy kuin kasa vinkkejä kuinka musta tulee maailman paras kitaristi :.D

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Hikee pintaan!

Perjantai: suunnitelma meni jus niiku pitikin. Koulun jälkee kodin kautta kerättiin 9 hengen porukka ja lähettiin Mirandaan. Siellä syötiin ja vähän kierreltiin kauppoja, ja lopuksi mentiin kattomaan kauhuleffa The Strangers. Oli kyllä hyvä elokuva, ja pelottava :D välillä toivoi että Amanda ois vieressä. Illalla matkailtiin junalla kotiin, ja kun muut kaverit jäi yhtä asemaa mua ennen pois jäin matkaamaan yksin. Kyllä pimeessä kävely sen leffan jälkee pisti juoksuksi!
Lauantai: nukuin pitkään, laiskottelin ja skeittasin minirampissa. Tehtiin host äidin, iskän ja siskon kanssa kävelyretki seuraavaan lähiöön puistoja ja pikkuteitä pitkin. Ruokin myös meidän käärmeen, iha oikealla rotalla! Oli muute hurja nähdä mite se iski rottaparkaan kiinni ja millä nopeudella. Tiukka kuristusote kaupanpäälle teki rotasta tanttarallaa. Mun sänky vaihtui!..pienempään :S Nyt saa totutella nukkumaan ilman x asentoa. Oli kerrassaan laiska päivä, vaan se olikin ehkä viisas veto sillä
Sunnuntai: herätys klo 10.00 ja junaan. Jake tuli seuraavalla asemalla kyytiin ja matka jatkui kohti Sydney central stationia. Centralissa vaihdettiin juna toiseen, joka vei meidän Museum stationille. Ja ei, määränpää ei ole museo. Tavattiin siinä samalla joukko muita nuoria, jotka matkasivat samaan suuntaan. Porukalla tultiin ulos Museumilla ja lähdettiin kävelemään Kings Crossia pitkin tähtäimessä The Oxford Art Factory. Tiedossa 5h reivit! Kyllähän sitä sitte tanssittii koko ajan ja rahan edestä niin että hiki valu. Esiintyjinä eri DJtä ja muutama elektrobändi. Kyllä oli hurja meininki! Pääsin jopa kehän keskelle vetämään shufflea(semmoi tanssiliikesarja). Red bullin avuin jaksettiin loppuun asti, ja sitte kotia kohti junalla.

^Käärme maistelee
<-minä ja Jake reivein jälkee

torstai 28. elokuuta 2008

Sängyssä

Keskiviikko: koulussa oli lyhyt päivä, mutta sisältöä riitti! Kohokohta varmasti osui englannin tunnille, kun ystäväni Rachel valitsi oman puheensa jälkeen Mut luokan eteen. Tottakai olin edellisenä iltana valmistautunut ja kirjottanut lunttilapun aiheesta "poliittinen konflikti teoksessa The power and the glory". Joopajoo.. en koskaan lukenut kyseistä kirjaa jonka Graham Greene joskus kirjoitti, mutta netistä saa apua. Puhe sujui loistavasti ja oli mun mielestä uskottava, eikä varsinainen puhuminenkaan takkuillut. Pari vitsiä heitin väliin ja show kesti noin 5 minuuttia. Aplodit tuli ja paljon kehuja :D vaikka ei siitä hyvää numeroa tule sen takaan. Itse päivä oli ruma, satoi/puolipaistoi ja tuuli. Koulu loppu jo 12.00 ja loppupäivän vietin kotona nukkuessa/painoja nostellessa/syödessä. Ossilta tuli kirje =) vastaan pikimmiten.
Torstai: Aurinkoinen ja hauska päivä koulussa kavereiden kanssa. Suunniteltiin viikonlopun menoja ja heitettiin huulta. Viimeinen tunti(mulla musiikki) skipattiin porukalla ja lähdettiin kauppaparatiisi Mirandaan. Pitkän etsinnän jälkeen löytyki skeittikengät edukkaaseen 40$ hintaan. Syötiin mäkissä ja mä tilasin mielestäni selkeällä englannin kielellä chicken wrapin, mutta sain pakettiin omenapiirakan! :D menin sitten Rhiannan tukemana(Rhi hoiti puhumisen) valittamaan ja sain mitä tahdoin. Mirandassa menikin koko päivä seikkaillessa ja tulin illalla Jackin autokyydillä kotiin.
Huomenna koulussa taas Mufty day, eli normivaatteet päälle! Ai että se virkistää. Tähän mennessä suunniteltu vlopulle: huomenna elokuviin ja sunnuntaina reiveihin.

tiistai 26. elokuuta 2008

Voimaapa voimaa

Lauantaina illalla pidin ekat barbequepartyt omalla takapihalla! 16 kaveria, ruokaa, juomaa, musaa, kokko ja miniramppi. Oli kyllä erihauskaa =)
Sunnuntai meinas aluks mennä levätessä mutta sitte tuli kutsu kattoo jalkapallo(tällä kertaa soccer) peliä. Aussit pelaa kyllä likasta jalkapalloo :D tappelua tuli aina vähän väliä. Ainakin oli paljon mitä katsoa. Muuten relax päivä.
Maanantaina oli taas sopivasti koko koulu unessa nii en erottunut massasta. Kyllä ne tunnit silti helposti kahlaa. Illalla oli rotareiden klubikokous missä paikallisen high schoolin rohtori piti esitelmän nuorista ja niiden ongelmista. Ei se puhe, mutta ruoka oli hyvää! Kanaa jossain taikinakuoressa ja vihanneksia ja jälkiruoaks porkkanakakkua+jäätölöö. Kotiin ku pääsin nii puheltii Aman kanssa skypessä niitänäitä. =)
Tiistaina koulussa peruspäivä ja meno päällä, oli kyllä jo kuuma auringossa päivällä! Pidin musiikissa esitelmän elokuvamusiikista. Koulun jälkee kävin postittaa kirjeen ja kiertelee parit skeittikaupat kavereide kanssa. Kotiin ku pääsin ni ehin lenkin juosta ku Lex pyys salille. Tuli hikoiltuu kunnolla ja paikat vähä herkkänä ny :.D Nälkään ei tarvinnu kuolla: kotona odotti kunnon kanariisiwok. Nyt pitäisi tehdä huominen englannin puhe.

perjantai 22. elokuuta 2008

Sataa sataa ropisee

Jep, onhan se tavallista että silloin tällöin sataa. Harmi että kävelen sateessa koulusta kotiin. J a kastun =) no se on ihan ookoo, pitää mut maan pinnalla. Paljon tuli tällä viikolla kuntoiltuakin, lenkkiä, skeittausta ja salia. Oon kyllä selvästi raihnainen, ku selkä ja oikee käsi sano ittensä irti. No ei! Yön jälkee ne oli taas kunnossa.
Koulu: koulu on siis Engadine public high school, eli siellä on 12-18 vuotiaita oppilaita. Kokoluokkaa 1000 päätä. Menoa riittää ja koko ajan tapahtuu. En paljoa läksyistä välitä, eikä niihin muutenkaan paljoa aikaa heltiä. Kokeet teen, huvin ja urheilun vuoksi.
Perjantai: koulukaveri Sarah täytti 17 vuotta, ja sen kunniaksi juhlittiin noin 20 hengen voimin. Puhallettiin lähes sata ilmapalloa Rhiannan ja Jackin kanssa ennen ku juhlat alko, jote hilpeä olo oli vaikkei mitään oltu otettu :D Juhlat suju hyvin ja sain kaverilta kyydin kotii pari tuntia sitten.
Suunnitelmissa: lauantaina/sunnuntaina mennään leffoihin porukalla. Paljon riippuu säästä, jos lauantaina on hyvä sää ni pidän BBQ kemut meidän takapihalla, mutta jos sataa niin lähdetään Comoon sisätiloihin illanviettoon.
Etsin paraikaa rumpumaikkaa, jotta voisin käydä pitämässä taitoja yllä. Peterin kitaratunnista ei ole kuulunut mitään, taidan ottaa kaveriin yhteyttä =) hengenpelastuskurssi alkaa kun alkaa, ja ilmottauduin jo surffikurssillekin.

Ristiriita

Klo 01:01 pe-la yöllä.
Viikko oli tavallinen arkiviikko, jossei kaikkea epätavallista lasketa. hä?
Aika kuluu nopeasti, ehkä sen takia että ei ehdi pysähtymään kunnolla paikalleen ja miettimään maailmaa. Mitäs sitä turhia.. Täällä ainoa tapa viettää hyvä vuos on hankkia kavereita, ja sitäkautta tekemistä. Siihenhän olen lähinnä keskittynyt. Tietenkin erilaisia kokemuksia ja muistoja voi hankkia hostperheen tai rotariklubilaisten kanssa, mutta ne on usein vain irrallisia kokeuksia.
Alkuviikosta kävi ilmi, että mut ja Amanda yritetään erottaa. Ilmat pihalle, sanomma. Kyllä siitä äkkiä pieni soppa keitettiin, ja torstaina tänne tuli pari ylemmän tahon herraa jo kertaamaan mulle sääntöjä. Älkää siellä kotona pelästykö =) tilanne hallinnassa. Mutta on se todellakin kummallista, että kun aluksi annettiin hyvinkin ymmärtää että se on OK jos oon Amandan kanssa, ja me nähdään silloin tällöin, niin nyt se kielletään. Syiksi mulle sanottiin: 1) "vuosi menee pilalle jos keskität kaiken huomiosi vain yhteen henkilöön", 2) "Noin nuorena on ihan turha rakastua, se on täyttä ajan hukkaa". En vain tajua mikä saa ihmiset ajattelemaan noin.. Tässä on myös sellainen ongelma, etten voi väittää liikaa vastaan tai saan lähtöpassin, mikä ajaa mut tilanteeseen missä oon selvästi heikoilla ja joudun myöntymään muiden päätöksiin.
Me, minä ja Amanda: Me ollaan oltu nyt kuukausi ja 1vk. Törmättiin Singaporessa safarilla, ja siitä se lähti. Ollaan nähty Australiassa nyt kahdesti, ja kolmatta kertaa odotellessa.. Me, minä ja Amanda, ei luovuteta.<3

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Tekemistä

Perjantai: Lenkin jälkeen Stuart pyysi mut miniin kyytiin ottamaan vähän tyyppejä Sydneyn kaduille. Vähättelemättä hulluin kyyti missä koskaan oon ollu! Pikku Morris Mini pomppi ja kilisi ja kolisi ku Stu anto uudelle koneelle leipää. Pihabileissä ilta oli pitkä ja vauhdikas. Hauskaahan oli ;D uusia tuttavuuksia tuli taas kourallinen, vaikka vanhoissakin riittää tekemistä yllin kyllin. Kemujen jälkeen puolenyön aikoihin laitettiin Amandan kanssa skypekeskustelu pystyy ja saatii nopeesti 3h kulumaan. Tästä johtuen
Lauantai: Väsynyt ja hidas alkupäivä meni nukkuessa, mutta kun ilta alkoi sarastaa oli aika lähteä Cronullaan, tuohon Sydneyn partyparatiisiin. Klubeja, ravintoloita, puistoja, kävelykatuja ja iso hiekkaranta: yöelämää riittää, tai ainakin kun kesä alkaa. Pääsin sisään Monkey Brass nimiseen ravintolabaariin vaikka ikäraja onkin 18. Kyllähän se vaikeaa oli, mutta vaihto-oppilas Suomesta on aika kova sana ;). Ovimies kuitenki sano että mun pitää olla hissukseen ja kiltisti, ettei sana leviä että talossa on alaikäinen. Illan viihdyttäjänä toimi bandi Peter Northcote. Oli kerrassaan kuolettavan hyvää musiikkia! Siinä sivussa ehdittiin vähän syömään ja juomaan. Sitten alko tapahtumaan kun Peter ja kumppanit lopetti soiton: siellä järjestettiin arvonta, mistä voi voittaa ilmaisen kitaratunnin Peteriltä("Winner of the 2007 Musicoz "BEST INSTRUMENTALIST" award and arguably the most recorded guitarist in Australian history"). Arvontalappuun piti toki kirjoittaa nimi, ikä, maili ja webbisivu. Hommahan meni niin että Peter veti hatusta lapun ja sano mikrofooniin "No johan on erikoinen tapaus. Kaveri on 17 vuotta enkä osaa lausuu nimeä oikein" :D ja mehän revettiin. Näinpä musta tuli illan toinen tähti, tai joku.. Ja saanhan kitaratunnin Peteltä.
Sunnuntai: aamutouhuksi pesin Lesin auton ja sain vähän kahisevaa. Sitte laitettii mulle Stuartin kanssa uus skeitti kasaan jotta rullailu voi jatkua. Päivällä lähdettiin kävelyretkelle Lesin ja Philin kanssa tuoho nationalparkkiin. Oli kyllä hienoja paikkoja. Eikä näkyny käärmeitäkään. Loistava paikka viedä Ama ens vloppuna ;P. Kävelyretken jälkeen Les ja Alana otti mut mukaan Sydneykierrokselle autolla. Kierreltiin Kings crossin kautta Chinatowniin missä käytiin syömässä ja kiertelemässä kauppoja. Pitää mennä sinnekkin uudestaan paremmalla ajalla.
Huomenna taas kouluun ja joo :D

torstai 14. elokuuta 2008

Partyperjantai

Aika lentää ja viikot kuluu :D kuntokanpanjasta pidetty kiinni. Iltasin juteltu Amandan kanssa skypessä: nähdään taas viikon päästä<3. Koulu on baan nasta paikka, siellä on hyvä meininki ja on kavereiden kanssa. Tänään alettiin tehdä draamassa yhen Michellen kanssa esitystä missä puhun suomea ja michelle espanjaa. Kouluaineet on helppoja, eikä tartte turhia stressata kun ei tuu todistusta. Koulussa ei tietenkään ole yhteistä ilmasta ruokailua, vaan kaikki tuo omansa. On siellä pieni ja kätevä kanttiinikin, mutten oo vielä sortunu. Hostäiti pakkaa mulle joka päivä "lunchboxin", mikä sisältää ain vähä jotain välipalan tapaista.
Alotan pian hengenpelastuskurssin, luultavasti nyt viikonloppuna/ens viikolla. Tänään oli tarkotus mennä tässä iltapäivällä leffaan, mutta se nyt siirty myöhempään. Onneksi illalla tiedossa pirskeet! Ja yllätys yllätys huomennakin biletetään!

Tässä vaihtarikavereita =)

tiistai 12. elokuuta 2008

Alkuviikkoa

Musta on tullu taas true skeikkaaja: hajotin jo yhden Stuartin laudan minirampissa. Onneks sillä on niitä lisää ;P No ei kyllä pitää ostaa oma. Muuten tää kuntoilu on jääny aika vähälle. Jos nyt 1-3 kertaa viikossa kävi salilla, mutta ei tainnu riittää. Nyt alotin pienen kuntoilukampanjan. Kehtaa sitte lähtee rannalla ja surffaa ;). Vaaranahan täällä on lihota kun keskivertonuoren päivän ruokalistalta löytyy esimerkiksi tällainen yhdistelmä:
-aamupala: paahtoleipää/sipsiä/leivoksia
-lounas: paahtoleipää/pikaruokaa/karkkia/sipsiä/leivoksia
-välipala: sipsiä/karkkia/pikaruokaa/leivoksia
-päivällinen: yleensä jotain kotiruokaa
-iltapala: herkkuja/muroja/jotain roskaa
En ihmettele että Australia meni USAn ohi liikalihavuudessa. Itse oon kyllä koittanu pitää jotain tolkkua siinä mitä suuhun laittaa. Sipsit pois :D
Hostäiti Alana löysi paikallisesta autovuokraamosta tuossa eräänäpäivänä suomalaisen kirjan (Virpi Hämeen-Anttila: Alastonkuvia) mihin oli kannen sisäpuolelle raapustettu viesti, paikka(Christchurch, NZ), päivämäärä 5.1.2008 sekä mailiosoite, mihin sitten lähetin viestiä. Totta tosiaan joku Tommi K oli sen jättänyt Uuteen-Seelantiin vuoden alussa ja nyt se löytyi täältä. Taidan laittaa omat tiedot ja jatkaa kirjan seikkailua, ties vaikka joskus joku suomalainen seikkailija siihen törmäisi.
Yleisesti elämä rullaa täällä omalla painollaan ja hauskaa aikaa on =) nyt lähen lenkille.

Eilen (tiistaina) leikattiin Lexin kanssa hiukset. Koneessa #2 pituus ja eiku menoks :D

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Sydney

Hyvät lukijat sun muut: kolme viikkoa koulun penkillä, eikä tunnu missään!

Perjantaina pelattiin koulussa ruokatunnilla(40min) jalkapalloa, siis Australialaista jalkapalloa. Ja koulupäivä sujahti nopeasti. Tarkoitus oli mennä illalla katsomaan jotain hevikeikkaa Jannaliin, mutta ovella saatiin tietää että liput on loppu. Potutti kyllä, niin muo ja kavereita. Päätettiin mennä syömään KFC:hen kanaa :D Illalla katsottiin kotona olympialaisten avausseremoniaa, joka alko täällä klo 22.00.
Lauantai: Herätys siinä 9 maissa aamulla, aamupala naamaan ja skeittaamaan! Näin se menee. Ehdin noin tunnin rullata ku Amanda, Lin ja Jenelle tuli noukkimaan mut kyytiin kohti Sydneytä. Kierrettiin oopperatalo ja sen lähialue, käytiin syömässä ja lopuksi hissillä Sydney Toweriin 260 metrin korkeuteen. Sieltä käsin bongattiin sitä sun tätä. Pilvenpiirtäjiä tiiviisti vierekkäin, ja kun kävelee alhaalla eikä taivasta näy kuin pieni pala meinaa tulla ahdas olo. Makee se vaan on!! Pitää käydä tutkimassa keskustaa lisää kun aikaa heltiää. Sitten tuli aika sanoo kahdeksi viikoksi hyvästit Amalle ja hypätä junaan kohti Sutherlandia, mistä lähtee seuraava kyyti kohti AFL peliä Sydney Swans vs. Fremantle. Pääsin yhen Michellen ja hänen vahempien kanssa ilmaiseksi =). Katsomossa 20000 ihmistä mylvii suosionosoituksia ku isot miehet hyppii toistensa niskaan :D on se hullu peli!
Sunnuntaina meille vaihtareille järjestettiin semmonen tapaaminen. Paikalla oli porukkaa Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä ja Itävallasta. Päivä menikin siellä hauskassa seurassa ja illaksi kotiin.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Arki?

Maanantai oli hidas, väsynyt ja kylmä päivä. Onneksi muillekkin kuin mulle. Kävin rotaritapaamisessa illalla, ja tällä kertaa oli ekstrahyvät mätöt lihoineen perunoineen =).
Tiistaina alko elämä heräilemään niin mussa kuin muissakin. Koulun jälkee kavereiden kanssa syömässä. Kurkku oli jostai syystä kipeenä, ja meinas jo alkaa pelottaa että oon sairastumassa. No ei muuta ku paidasta kaulaliina ja ajoissa sänkyyn. Vähän rennompi päivä oli hyvä veto.
Tänään(ke) oli jo täys meno päällä: päivällä tutustuin pariin kaveriin jotka ajelee moottoriveneillä ei pelkkää wakeboardia, vaan myös wakeskatea ! Lämpimiä vesiä odotellessa pistettiin pystyyn bändi ! Toki oon patterin takana, ja tällä hetkellä bändissä Harry(basso) ja Matt(kitara), mutta tästä on hyvä lähtee liikkeelle. Koulun loputtua kävin heittää juoksulenkin ja meinasin eksyttää ittein Heathcoten pikkukaduille. Tänään myös host isän syntymäpäivä, ja ilta menikin sitä juhliessa =)

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Goulburn

Lauantai aamupäivällä lähdettiin ajamaan kohti Goulburnia autossa Les, Alana ja Sky. Päämäränä Goulburnin postitoimisto, mihin Amanda hänen host äitinsä, ja muutama perhetuttu tuli vastaan.
On kummallista olla maapallon toisella puolella kotoa, oman kullan kanssa. Ei vaan voinu uskoa todeksi! Päivällä kierreltiin kaupungilla ja kaupoissa, ja mentii syömään paikalliseen ravintolaan. Illalla Aman perhe piti illanistujaiset, ja oli huippuletkeetä. Yöstä ei yksityiskohtia.
Viikonloppu meni nopeasti, ja Australian maaseutu, erämaa, missä lehmät ja lampaat tyytyväisenä mutustaa ruohoa, tuli tutuksi ;P.
Nyt kotona, väsyneenä mu onnellisena. Huomenna taas kouluun! Skype pelittää mainiosti, puhelut tulee halvaksi, nytki hölötetty 2h =) ettikää mun nimellä. Naisellinen näkökanta Aussielämään täällä http://amandanumminen.blogspot.com/ siinon mu tyttöin<3

torstai 31. heinäkuuta 2008

Perrrjantai

Toka viikko koulussa, hymy huulilla :) alkaa omat porukat löytymään. Keskiviikkona mentiin kavereiden kanssa kauppamaailmaan ja löysin itelleinki pari paitaa. Nyt sielä on kesävaateale jote ensi viikolla mennään uusiks, shortseja ja tpaitoja kaipaan. Ja skeittikengät jotta voin alottaa mun skeittiuran uudestaan!:D Saan Stuartin toisen laudan ja tässä lähellä on kehuttu skatepark. Ja takapihalla miniramppi ;P. Oltiin myös yhdessä paikallisessa konsertissa, missä esiinty paljon nuoria artisteja/tanssioita/sun muita viihdyttäjiä.
Eilen oli vähä lepposampi päivä mikä oli erihyvä veto. Vaikka salilla kävin ja keskustassa vaihtamassa puhelinliittymää Telstrasta Vodafoneen Lexin kanssa, se oli silti rento päivä =). Täällä lähes kaikki käyttää prepaid liittymiä, ja mä en oo vielä ihan sisäistäny niitä. Nyt maksan 49$, ja saan 340$ puheaikaa/viestejä.
Tänään koulussa oli Jeans for Genes day, mikä tarkoittaa että saa pukeutua normikuteisiin, mutta farkut pitää olla. Miksei näitä päiviä ole enemmän? Vaikka jokapäivä? Rentoo oli ja hyvä meininki, tunnit meni nopeasti ohi. Pian lähden kavereiden kanssa katsomaan jotain koripallomatsia, ja syömään kaupungille illalla.
Huomenna pääsen Goulburniin Aman luokke! Ja tuun takasi sunnuntaina ;) see ya mates

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Poliisiauto

Eilen maanantaina oli taasen menopäivä koulussa, ja rento tunnelma. Koulun jälkeen käytiin Lesin kanssa maitokaupassa! On se nyt kumma kun lihatiskien keskellä on astianpesupulverilaari, tai maidot on maastoutettu koiranruokahyllyyn! Hyvä puoli oli että kassalla ei tarvinnut itse pakata, mutta siinä on heti huonojakin puolia: se neiti laittoi n. 3-6 tavaraa per muovipussi(tuhlausta) ja vielä ihan ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Meillä oli silti hauskaa :D Les on kova tyyppi heittämään huulta. Illalla oli rotarytapaaminen, missä sai hyvät sapuskat ja vähän infoa ja kasan papereita.
Tiistai: koulu meni nopeasti. Tänään oli musiikkia, draamaa, matikkaa ja PE:tä. Physical education. Tilasin myös vuoden 12 paidan, mutta sattumalta sain sen ilmaiseksi. Muut maksaa omastaan 72$. Koulun jälkeen paistettiin maukkaat pihvit Stuartin kanssa. Ruoan jälkeen Lex kysyi jos lähden salille, ja mikä ettei. Vaan millä sinne mentiin! No poliisiautolla :D Lexin kaveri Gavin, joka oli jotenkin yhteyksissä poliisiin, haki meidät valot vilkkuen ja sireeni ulvoen. Hullu ajaja -.-.
Huomenna lähdetään kaveriporukalla shoppaamaan !
Yleinen tunnelma on iloinen, väsynyt mutta onnellinen. Vähän tuli haikee olo tänään kun "Taika" jolkotti vastaan koulumatkalla. Onneksi on mitä ajatella tällaisessa tilanteessa, kiitos Amandan;)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kello kuusi, ulkona pimeaa

Perjantai(ilta): ensin kaveri haki mut kotoa autollansa ja lahdettiin kohti Comoa, joka on Sydneyn yksi lahio/esikaupunki. Siella mentiin hakemaan muuta porukkaa ja lahdettiin ajelemaan kylarallia sinne sun tanne. Lopulta paadyttiin pieniin kemuihin, muttei viivytty sen pidempaa.
Lauantai: mentiin host isan ja hanen kaverinsa kanssa ajamaan pyoralenkki lahella sijaitsevaan national parkkiin. Yla- ja alamakea riitti koko matkalle, ja polut oli just loistavia maastoajoon. Maisemista puhumattakaan! Pikku retken jalkeen olin niin vasynyt etten jaksanut lahtea bileisiin mihin olin kutsuttu, mutta onneksi hostveli Stuart piti omalla takapihalla juhlat. Vietin sitten illan siella ja hubaa oli!
Sunnuntai: keskipaivalla lahdin uusien kavereiden mukaan junalla elokuviin Cronullaan. Kaytiin syomassa Subwayssa, ja sitten katsomassa uusi Batman, mika oli kylla siedettavan hyva:) Kotiin junalla klo 6 maissa, ja ulkona jo pimeaa. Siis pilkkopimeaa.
Amanda: on yksi Suomesta tulleista vaihto-oppilaista, asuu reilu 100km paassa taalta Goulburn nimisessa kaupungissa, ja on mu kulta:) sovittiin etta meen niille ens vloppuna.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Viikonloppua

Nonni eka viikko koulussa oli yhtä hulabaloota, kätten puristuksia ja sen semmoista :D Kavereita on onneksi tullut valtavasti, ja sitä kautta alkaa menoakin olla. Eilen kävin tutustumassa Miranda nimiseen kauppaparatiisiin Alanan kanssa, ja Lexin kanssa salilla. Tälle illalle tuli kutsu ulos, huomiselle kutsu bileisiin ja ylihuomiselle leffaan. Pääsin tänään soittamaan rumpuja musiikin tunnilla, ja se vissii teki kivan vaikutuksen porukkaan ku seuraavalla välkällä alko kuulua "Hey its Joonas, the mad dog drummer!"(mad dog=jotain positiivista hulluuteen viittaavaa) ja taas sai kertoa miten mun nimi lausutaan :D. Tänään oltiin jo ajelemassa aidolla alkuperäisellä reilut 40v vanhalla minillä Lesin kanssa kansallispuistossa, ja se kottero oli ku raketti!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Koulusta kotiin, kaverin autolla


Eli tanaan oli ensimmainen kunnon koulupaiva, ja ensivaikutelma oli erittain positiivinen. Todella monet vaan hyppasi ja esitteli itsensa ja samalla viisi lahimmaista kaveriaan. Paivan alkuun joku ylatahon mies kutsui Harryn nayttamaan mulle koulun aluetta ja opettajia. Kavi hyva tuuri, koska Harry oli selvasti suosittu ja tunnettu henkilo koulussa, niin katta sai puristaa koko ajan. Harmi vain etten millaan voi muistaa kaikkien nimia, paitsi niiden jotka antoi myos puhelinnumeronsa. Oppituntien tunnelma, no se on kuin meidan yla-aste. Hirmunen melu ja kaaos :D Opettajat ottivat mut vastaan lampimasti ja meno oli hyva :) Kotiin paasin jonku tyton kyydilla.
Kuva on otettu aamulla joskus 8:00 maissa ennen ensimmaista koulupaivaa, voi sanoo kyl etta hitusen jannitti!