maanantai 26. tammikuuta 2009

Muistutus, muisto


(torstai) Pidettiin vajaa 2h skypepuhelu Matiaksen kanssa joten pääsin nukkumaan kolmelta yöllä.
Perjantaina oli hostsiskoni Nayomin toiseksi viimeinen päivä ennen hänen lähtöään Japaniin vuodeksi. Kahdessa viikossa meistä tuli huippuläheisiä ja vähän harmitti jo etukäteen kun tiet eroavat niin nopeasti.
Mitä lähemmäs lähtö tuli, sitä enemmän tiesin miltä hänestä tuntuu, ja juteltavaa oli huisin paljon. Pystyin myös antamaan ohjeita ja tavallaan valmistelemaan siskoa vuotta varten. Lähdin Nayomin seuraksi keskustaan moikkaamaan hänen sukulaisiaan päiväksi. Sydneyssä on päällä Sydney-festival, joten koko kaupunki hälisi ja jokapuolella oli esityksiä tms tapahtumaa.
Illalla pidettiin Nayomin "viimeinen ateria" perheen ja hänen parhaitten ystäviensä kanssa. Pork and veggies(vegetables) valkoviinin kera oli hyvä valinta. Ilta oli erimukava, puhelias ja rento. Matkalaukkua pakattiin pitkälle yöhön asti, ja kun 20 kilon raja ylittyi viidellä päätin auttaa vähän ja takavarikoin puolet tuliaissuklaista, huulipunakokoelman, kirjoja ja muuta vähemmän pakollista :)
Lauantain aamu alkoi lenkillä paikalliseen maitokauppaan Woolworthsiin, josta käväisin meille tarvikkeet pannukakkuihin. Nayomi on pannarimestari ja heitteli aamupalaksi lautasille herkulliset banaanipannukakut. Tunnelma oli juuri niinkuin omankin lähdön aikaan: hämmentävä, odottava. Kaikki tuntui niin eiliseltä, ja luin Nayomin naamalta juuri samat tunteet kuin oman lähtöni juurella: tyhjyys vallitsi pääkoppaa. Parit kaverit tulivat vielä moikkaamaan ennen lentokentälle lähtöä. Koko lähtöseremonia sai mut muistamaan puolen vuoden takaiset tapahtumat, ja tuli siinä vähän haikea olo. Kentälle tuli perhe ja parhaat ystävät niin kuin itsellein. Kuvia vielä otettiin kun ehdittiin, viimeisiä neuvoja heiteltiin ihan kuin niitä muistaisi viiden minuutin päästä itsekkään. Lopuksi halaukset ja se oli siinä.


Lauantai-illalla lähdettiin perinteisesti Juhan mökille. Seuraavan aamun surffit sujui mukavasti kunnes teloin oikean jalan pohjan johonkin tuntemattomaan terävään. Moikattiin Juhan Sirkka-tätiä ja sitten lähdettiin korjaamaan jalkaa. Paras lääke oli pieni ruskea pullo jossa oli etiketti mandariiksi tms. Niin vahvaa puhdistusainetta en ollut vielä kokeillut ja hampaita purren tungin lisää myrkkyä haavaan. :D Aloitettiin saunaan kiukaan modaaminen(saunablogi).

Illaksi mentiin Juhan ja Kyokon ystäville kylään maaseudulle. Wolfgang Saksasta ja Joe(vaimo) Irlannista oli kyllä loistavaa juttuseuraa. Wolfiella oli varastossa Suomen viiri, joka vedettiin salkoon. Sitten löydettiin perunatykki ja innostuttiin ampumaan tennispalloja taivaalle lynx-deodorantin voimin. Oli kyllä viihdeilta paikallaan.
Yöllä ei voinut tyynen sään vuoksi muuta kuin ottaa lamput ja haavit ja lähteä pyydystämään katkarapuja :D edelliseen epäonniseen reissuun verrattuna tämä oli menestys. Saalis jopa noin 20 rapua. Keiteltiin ravut yöpalaksi ja kaaduttiin sänkyyn.

26.1 Australia Day
Maanantaina oli juhlapäivä, Australian "itsenäisyyspäivä". Vietettiin päivä Olin ja Joeyn kanssa Wollongongissa, missä tunnelma oli katossa ja ihmiset kaduilla. Osallistuttiin rotarin hyväntekeväisyys kilpailuun bedraceen, missä työnnettiin sairaalapetejä kilpaa. Meidän joukkue tuli kolmanneksi suurien pinnistelyjen jälkeen. Juoksin jalan haavasta huolimatta, mikä ei ollut ehkä viisas veto. Hauskaa pidettiin koko päivä kaupungilla ja rannalla, illalla ilotulitusten jälkeen mentiin Joeyn kotiin. Illan vietto jatkui biljardilla ja elokuvilla, ja aamu viideltä todettiin hauskanpidon olevan ei-enää-niin-hauskaa.

Nyt aletaan kokkailla Kyokon kanssa thairuokaa. Huomenna käyn koulussa moikkaamassa kavereita ja opettajia, koska torstaina lähden Vapun kanssa kahdeksi viikoksi Gold Coastille pohjoiseen. Saunablogi http://saunabastu.blogspot.com/

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Maalaus-maanantai: eteiseen asennettiin uudet vaatekaapit ja eteinen sekä kodinhoitohuone maalattiin. Itse olin pensselimestari, Juhalla rulla. Jätettiin maalit kuivumaan ja pakattiin auto ja ajeltiin taas Juhan mökille etelään, tällä kertaa kahdestaan(ja koira). Illalla istuttiin pihalla ja kerrottiin tarinoita tähtitaivaan alla.
Tiistaiaamuna laudat kainaloon ja etsimään surffia. The Farm oli taas paras paikka, se kun tuulelta suojassa ja hyvin vähän eloa. Vähän petyttiin aaltojen kokoon, mutta kivaa oli. Ainakin opin istumaan laudan päällä aaltoja odotellessa. Surffin jälkeen päiväunille, ja sitten takaisin rannalle. Harmiksi meri oli tyyni eikä vaivauduttu edes uimaan. Illallinen käytiin syömässä paikallisessa kiinalaisessa. Otettiin ateriat kalleimmasta päästä ja hintaa per pää tuli n. 4,5 euroa. Naurettavaa
Illalla todettuamme sään otolliseksi ravustamiseen viriteltiin lamput ja verkot kasaan. Toinen akku oli sulanut laturissa joten mentiin parina yhdellä akulla. Huono akku sekaroskikseen, täällä kun ei paljoa luonnon päälle ymmärretä. "Chuck it"
Kun veteen päästiin niin alkoi tuulla pirusti, niin ettei veden läpi enää nähnyt, seuraavaksi pienlentokoneen kokoinen pelikaani lensi yli tuoden mukanaan sievoisen rankkasateen, ssitten alkoi ukkostaa ja todettiin tyhjin haavein että oli aika. Ukkosmyräkän alta nukkumaan.
Keskiviikkoaamuna hitaasti ylös ja autolla etsimään aaltoja. Pari rantaa saatiin kiertää että löydettiin hyvä surffi. Oli jostain syystä vaikean tuntuista vaihteeksi, mutta lopussa alkoi sujua. Päätin jättää päivän toistaiseksi parhaan vedon myös viimeiseksi, jotta pysyy hyvä maku suussa(lukuun ottamatta suolaa).
Ajeltiin slummien läpi hakemaan lounas Wollongongin parhaaksi palkitusta leipomosta, ja kyllähän se juustopekonipiiras, josta juusto oli ilmeisesti unohtunut, maistui rankan vedenkauhomisen jälkeen. Päivä meni autoa siivotessa ja pestessä, ja niinpä 12 vuotta vanha Nissan maasturi nuoreni parilla vuodella. Jos renkaat on puhtaat, niin auto on puhdas ;)

Torstaina oli odotettu paintball-päivä kavereiden ja parin opettajan kanssa. Neljä kenttää, kaksi peliä per kenttä, juoksu sekä free will. 800 kuulaa, maskit ja haalarit, ilman lämpötila siellä 30 paikkeilla ja aurinko paistaa vimmatusti. Menoa riitti, osumia otettiin vastaan ja annettiin tuplasti takaisin. Lipunryöstössä tein meidän joukkueen ainoan pisteen, joka riitti tasapeliin. Juoksussa ampuva joukkue oli mäen päällä ja toiset juoksi paikasta A paikkaan B aseitta. Free will oli viimeinen "lippaiden tyhjennys kierros" jossa kaikki oli vastaan kaikkia ja ammuttiin ja juostiin pienellä aukiolla summanmutikassa. Hiki valui alkuminuuteista suihkuun asti, ja päivän jälkeen laskin itsestäni noin 20 mustelmaa. Juoksin lujaa ;)

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Rakentaa

Torstaina mentiin vaihtariporukalla Sydneyyn hyvästelemään Danielaa, joka oli täällä vaihtarina Brasiliasta. Dan tuli puoli vuotta meitä muita aikasemmin, joten lähti myös aikaisemmin. Vielä keskustaan saavuttuamme sää oli tappava kuuma, siinä 38 astetta varjossa. Otettiin bussi Coogee beachille, ja kun saavuttiin rannalle niin taivas oli täynnä pilviä ja mustat ukkospilvet läheni hurjaa vauhtia. Ei haittaa vetee vaan! Aallokko oli suuri, ja turpaan tuli oikein asenteella kun bodysurffasi aallon harjalla kunnes se hajosi rantahiekkaan, minä alimmaisena. Sitten alkoi ukkostaa ja sataa niin vimmatusti että piti pysyä vedessä kun sadepisarat oli kuin kiviä ihoon osuessaan. Heihei Dan :)

Perjantaina lähdin aamulla Joeyn synttärikutsuille. Aika bailausta aamu viiteen, texas holdemia, trampoliinia, biljardia, uima-allasta, leffaa ja ruokaa ja juomaa. Paikalla myös Oli, pari Joeyn paikallista kaveria ja perhetuttuja.


Näinpä lauantaina otettiin alkupäivästä rauhallisemmin. Virkistäydyttiin ja käveltiin tunti juna-asemalle. Illalla hostsisko järjesti omat pienimuotoiset läksiäiset, johon tuli kasa hänen kavereita. Karaoke soi ja läppä lentää. Kaikki kaverit jäi yöksi joten aamun "party breakfast" oli Juhan bravuuri: pekonia ja munia grillistä paahtoleivän väliin.

Sunnuntain pienimuotoinen perheretki vei enemmän ja vähemmän väsyneet sankarit rannikolle luontoretkelle. Tarkoituksena oli löytää aboriginaalejen kivikaiverruksia rantakallioilta. Kenguruita, valaita sun muita elukoita, kaiverrettu kallioon. Itse kokeilin raapustaa kivellä omaa niemäni, mutten saanut aikaan naarmuakaan.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Viimeinen perhe, kolmas kerta toden sanoo

11.Sunnuntai. Pakkaa huone matkalaukkuun, siivoa, kiitä ja katoa.

Juha Sillan, Kyoko Gribble sekä hostsiskot Nayomi ja Amy muodostavat uusioperheen osoitteena 24 Burraddar Avenue, Engadine 2233, Sydney NSW. Juha on syntynyt Suomessa, mutta muutti perheineen Australiaan n. 12 vuotiaana. Kyoko on sitävastoin Japanista, mikä värittää lähtöasetelmaa entisestään mikä on erimakeeta! Olin jo aikaisemmin tavannut muut paitsi Amyn, joka on vielä vajaa kuukauden Japanissa opiskelemassa. Nayomi taasen lähtee parin viikon päästä vaihto-oppilaaksi Japaniin.

Ensimmäisenä iltana puheltiin mukavia, kokattiin sushia ja suunniteltiin tulevaisuuden menoja. Talossa on vielä pieni remontti päällä, mutta niinhän se on aina ;) oikein hyvin alkoi uuteen perheeseen tutustuminen, ja kevyin mielin sai unta.

Maanantaina lähdettiin aamupäivällä Juhan kanssa ajelemaan etelään hänen mökilleen, ja Kyoko ja Nayomi tulee perässä. Wollongongin lähellä, rannalta kävelymatkan päässä oleva mökkipahanen ei ulospäin näyttänyt juuri miltään. Sitten tulin takapihalle ja vau mikä surffimaja! Lautoja reipustettu kattoon ja seinille, ja mieletön määrä kaikkea jännittävää rompetta ympäri maailmaa. Käytiin ajelemassa volvon vanhalla urheiluautolla rantoja ja tarkistettiin surf (katsottiin aaltoja).
Viereisellä rannalla (Sharkie beach) oli tapahtunut haihyökkäys, joten poliiseja ja helikoptereita oli joka paikassa. Paikallisradiossa kuulutettiin että sukeltajaa oli purrut härkähai, mutta että mies oli lyönyt haita nyrkeillään ja selvinnyt. Iltapäivällä otettiin siis laudat ja märkäpuvut ja hypättiin veteen. Sain Juhalta ns shortboardin, joka on tarkoitettu jo kunnon menoon. Aika harjoittelua se vielä on, varsinkin lyhyellä laudalla ”isossa” aallokossa. Turpaani sain mereltä moneen otteeseen :D vettä vastaan on turha koittaa tapella. Ei haita näköpiirissä.
Mentiin vielä koko perheen voimin kävelemään rannalle auringonlaskuun, tosin pilvet oli pahasti edessä. Illalla tehtiin yhdessä hyvä ceasar salaatti. Kana grillattiin avotulella ja tunnelma oli mitä parhain. Huomasin kuinka hyvin tultiin juttuun, ja että sain olla kaikessa osallisena, mikä ennen oli jäänyt vähiin. Nuotion äärellä puheltiin puoleen yöhön. Surffaus on rankkaa touhua, kerrassaan väsyttävää.
Aamu 7.30 herätys, hiljaisin askelin karattiin Juhan kanssa taas rannalle laudat kainalossa. Sen vuorokauden aikana suurin laskuvesi ja nousuvesi viiteentoista vuoteen oli toden totta hienon näköinen, ja samaisesta syystä haitkin oli oletettavasti lähellä rantaa. Ne kun seuraa kaloja jotka ajautuu kohti mannerta vuoroveden voimasta. Muutama tuntia surffausta, pää ja maha täynnä suolavettä, olkapäät herkkänä veden kauhomisesta ja hymy huulilla palattiin mökille, nukkumaan. Suunniteltiin siinä Jussin saunaprojektia, joka on toistaiseksi leikkimökki Engadinen takapihalla, mutta hyvä siitä tulee!
Tullaan Nayomin kanssa tosi hyvin juttuun, ja meillä onkin paljon puhuttavaa koska hänkin on pian vaihtari. Iltapäivällä tytöt lähti kotiin ja pojat lähti etsimään lisää aaltoja. Tällä kertaa löydettiin lähes tyyni laguuni, mihin tuli aaltoja niin Juhalle (siis ISOJA aaltoja) kuin mullekin (vähän pienempiä). Aurinko helotti kuumasti ja vesi on lämmintä. Homma alkoi sujua hyvin, ja loppujen lopuksi seisoin kaikille aalloille jotka nappasin. Ensimmäinen puhdas surffi isolla ja rikkoutumattomalla aallolla shortboardin päällä oli jotain <3 Illaksi suunnattiin väsyneinä kotiin Engadineen. Kyoko oli valmistanut semmoista thairuokaa illalliseksi, ai että oli gurmee.

Keskiviikko: taas herättiin aikaisin aamulla kun päätettiin tehdä päiväretki Ikeaan. Khyllä täällä on IKEA, lähes kaikkine samoine tuotteineen kuin Suomessa. Lounaaksi toki ruotsalaisia lihapullia puolukkahillolla ;) törmäsin sattumoisin pariin suomalaiseenkin nuoreen. Olivat menossa katsomaan Jarkko Niemistä Sydney Openiin. Piti myös ostaa oma puolukkahillopurkki sekä näkkileipää ”ruotsalaisen ruoan osastolta.”

Olin edellispäivien vaikutuksesta lopen uupunut joten päätin ihan olla kotosalla ja auttaa kotiaskareissa. Juhan kanssa askarreltiin taulun kehyksiä puusta takapihalla, ja autoin Nayomia hänen uuden MacBookin kanssa. Ihan ikävä mäkkejä :) nyt on hurjasti menoa ja tuloa tiedossa lähipäivinä. Hang loose!

perjantai 9. tammikuuta 2009

Kohti ääretöntä ja sen yli

Jalkaa jalan eteen. Vihdoin sain aloitettua isän matkalle antaman kirjan 'Matka Ixtlaniin' kunnolla. Kannen sisäpuolella on mun mielestä liikuttava ja hieno viesti iskältä:  ”14.7.2008 Joonakselle Australiaan vaihto-oppilaaksi lähdön aattona. -Tärkeää ei ole perille pääsy vaan matkalla olo- t.Jouni”

Kävellen on hyvä matkata, ainakin kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Täällä kävelen päivästä toiseen, välillä juoksen ja harvemmin rullaan skeitillä. Tiistaina tehtiin Kentin kanssa seitsemän tunnin patikointi rantaviivaa pitkin etelään. Ensin junalla Stanwell Parkkiin(missä ennen kävin hengenpelastusta) ja sieltä aloitettiin talsimaan kohti Bulli -nimistä rantakylää. Vaikka lämpötila oli laittoman korkea ja aurinko helotti piinallisesti niin meren vieressä kävely oli täyttä nautintoa. Tottakai käytiin uimassa, otettiin paljon kuvia ja löträttiin aurinkorasvalla :) matkan varrella oli myös monista automainoksista tuttu vajaa 700m pitkä silta joka kiemurtelee meren yllä, irti rannalta kohoavista kukkuloista. Pienistä kylistä tulvi positiivista ja rentoa kesäelämää sekä surffihenkeä.  ”Tänään ei vaatteita tarvita!” Bullista junalla Kentille, minne jäin yöksi. Tässä oli paras omajärjestämä ja -tekemä patikkaretki. Vielä yöuinti tähtien alla valaistussa uima-altaassa, sitten oltiin loppu.

Keskiviikosta ja torstaista ei ole mitään kummallisempaa sanottavaa. Jonglööraus on hauskaa ja haastavaa. Selän kuntoutus vie aikaa. Viimeistä viikkoa vietellessä tämän perheen kanssa. Ei ehkä helpoimmat kolme kuukautta pian takana, mutta kai sillä on vaikutuksensa. On kuitenkin vielä monia asioita jotka antaa voimaa pitää naaman hymyssä ja miehen tiellä! =)

Perjantaina oli varsinainen piristyspäivä. Piripiri ;) Engadinen nuorkka teki retken Sydney Toweriin, ja me oltiin Kentin kanssa ilmottauduttu mukaan. Olin kyllä jo käynyt siellä kerran aikaisemmin, mutten tehnyt tempausta nimeltään Skywalk. Sydney Towerin huippukerros on itse tornin ulkopuolella 260 metrin korkeudessa. Siellä sitten kierrettiin torni, osaksi lasilattian päällä. Taivaskäveyn jälkeinen ohjelmanumero Oztrek oli erilaisia 3D näytöksiä ympäri Australiaa. Viimeinen viihdyke oli noin 15 minuutin elokuva Australiasta, mutta teatterin penkin oli niitä keikkuvia, mikä teki menosta hurjaa :)

Illaksi lähdettiin hostvanhempien tyttären Gillin luokse Wollongongiin, Lake Illawarran rannalle. Siellä käytiin perinteisellä aussi-illallisella, fish 'n chips! Viereisessä puistossa oli kiertävä tivoli, ja päätettiin ostaa parit kupongit laitteisiin. Tällä kertaa törmäilyautot oli Törmäilyautoja :D kyyditin Gillin poikaa Jakobia niissä kolmesti. Viehättävä tivoli, melko pieni, mutta hyvä meininki. Käytiin tietty Gillin kanssa siinä suurimmassa laitteessa: Shockwavessa. Kuin Linnanmäen sateenkari, jos sanoo mitään.

Yöllä Gillin poikaystävä Ben otti mut ja hostisän kalastamaan katkarapuja Lake Illawarralle. Täällä katkaravut kasvaa n. 10-15cm pitkiksi, joten pyydystyskin on vähän eri leikki. Kahlattiin lampun ja haavin kanssa tyynessä järvessä, jossa vettä riitti hädin tuskin polven korkeudelle. Kun lampun valokeila osui katkarapuun, piti se pelotella valon avulla haaviin, joka oli asetettu katkaravun taakse. Katkaravut näes uivat takaperin. Oli kyllä coolia touhua, lämmin vesi, täysi hiljaisuus ja pari lamppua heilumassa siellä täällä. Magiaa ;)

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

32°C, Current: Clear, Wind: E at 17 km/h, Humidity: 48%

Auts, nyt on ollut alaselkä kipeä jo reilu 5 päivää. Syy on tuntematon, mutta Tarzan-leikit on jäänyt väliin. Aleista löytyi halvalla ja paljon :) kävin perjantaina myös kaverin Kathrynin 18v synttäreillä. Oli kiva nähdä kaverit vähästä aikaa, kun niitä ei muuten paljoa nyt lomalla näy. Kaikki tekee töitä tai reissaa.

Lauantaina päätettiin lähteä kävelyretkelle Kentin kanssa. Soitin myös Akselille ja Miinalle, mutta puhelu ei mennyt läpi. Otettiin juna Bondi Junctionille, mistä bussi jatkoi maailmankuululle Bondi beachille. Ei ihan syyttä suosittu uimaranta: lähellä keskustaa, täydellinen hiekka ja hyvät aallot surffareille. Bondilta aloitettiin parin tunnin kävely rantaviivaa seuraavaa polkua pitkin Coogee beachille. Väliin mahtui pari pienempää rantaa, kallionkielekkeitä, puistoja ja suuri hautausmaa. Puolessa välissä matkaa törmättiin kaskas, Akseliin ja Miinaan, harmi vain että he menivät vastakkaiseen suuntaan. Coogeelle päästyämme napattiin bussi takaisin Bondi Junctioniin, missä on upouusi ostoparatiisi heti juna-aseman vieressä. Oltiin kyllä jo käytetty kaikki rahat joten tyydyttiin pirtelöihin. Illalla jouduin jo ottamaan särkylääkkeen selkään että sain unta.

Sunnuntaina käytiin salilla taas hostisän kanssa. Selän takia päätin vain sotkea pyörällä, ja se tuntui jopa helpottavan oloa. Iltapäivällä rotariklubin pomo Michael piti bbq juhlat, ja paikalle saapui kasa rotareita ja muita tuttuja. Illalla poreammeeseen ja hierontaohjelma selälle. Otin vielä yhteyttä fysioteraupeuttikaveriin Jenniin ja kyselin että mihin tässä vielä joudutaan.

Maanantai 5.1 lähdin Juhan kanssa rakennustöihin. Ah että kun kaipasinkin puun hajua ja sahanpurua. Vaihdettiin jonkun Juhan kaverin terassin lasiovet. Oli siinä haastetta ja projektia, niinkuin pitääkin!! 8h työpäivän jälkeen kotiin. Kyllä se käsillä tekeminen on sitten kermaa :)

p.s kolmella pallolla jonglööraa jo mainiosti

torstai 1. tammikuuta 2009

Uusivuosi!

31.12.2008 aamujunalla kaupunkiin. 11.00 kaupungin talolla tavattiin kasa Suomesta tulleita vaihtareita: Kalle, Mehmet, Ilona, Noora, Akseli sekä backpackeri Miina. Ensimmäiset viisi kaveria oli mun kanssa Singaporessa vaihtovuoden alussa ennen kuin jatkettiin matkaa Australiaan. Oli kyllä erikivaa nähdä kavereita pitkästä aikaa. Akseli varsinkin oli yllätysvieras, koska hän on vaihtarina Uudessa-Seelannissa mutta nyt Sydneyssä lomalla.

Käytiin kahveella ja rupateltiin niitä näitä, tehtiin suunnitelmia illalle. Me saatiin Kentin kanssa kutsu mennä Suomen itsenäisyyspäiväjuhlista tuttujen porukoiden mukana katsomaan ilotulituksia aitiopaikoille Darling Harbourin rannalle. Päivän mittaa Ilona ja Noora katosi omille teilleen, mutta seuraan liittyi Kent ja Maija, toinen backpackeri. Tässä rosvojoukolla suunnistettiin kahden maissa Milsons Pointtiin ja etsittiin suomalaisleiri puiston rannalta. Perfetto! Siellä oli jo valloitettu sopivasti tilaa ja tutut naamat vietti hellepäivää rennosti. Lämpötila varjossa joku 33, mutta varjoa ei löytynyt joten paidat pois ja 30+ voiteet iholle.

Yksi hauskimmista päivistä Australiassa kului jutellessa, korttia pelatessa, eväitä mutustellessa ja ympäröivää meininkiä seuratessa. Lentoshow, laivue sun muuta lämmittelyä tuli ennen kello 21.00 ilotulitusta. Vakuuttavaa, juu.. No se oli niin sanottu ”perheilotulitus”, jotta pienimpien ei tarvitse valvoa aina sinne 12 asti eikä siten joudu ihmismassojen alle, kun miljoona ihmistä koittaa päästä kotiin keskustasta samaa aikaa. Siinä sitten vielä kolme tuntia odoteltiin, kunnes lähtölaskennan jälkeen jysähti, ja jysähti, ja jokapuolella jysähti. Hymyyn meni suu kun sai ihmetellä sitä paukkujen määrää. :)

Kotimatka alkoi vakuuttavasti puolen tunnin seisonnalla, kun eteenpäin ei päässyt. Sitten liikuttiin juna-asemaa kohti, todettiin ettei hommasta tule mitään ja iskettiin leiri pystyyn tienreunaan. Odoteltiin vielä hetki kunnes päätettiin koittaa läpi. Porukka hajosi, ja mä lähdin Akselin, Miinan ja Maija kanssa kiertotietä toiselle juna-asemalle, kun ensimmäinen oli pakatti täyteen. Keskustassa törmäsin ihmeenkaupalla Kenttiin, ja lähdettiin kotiin. Puoli viideltä aamulla katsoin viimeisen kerran kelloa. Juma mikä seikkailu.

Ensimmäinen päivä vuotta 2009 oli lakisääteinen lepopäivä Kentin uima-altaassa. Nyt pitäisi kääntää unirytmi taas normaaliksi jotta elämäkin jatkuisi normaalisti. 8 päivää perheenvaihtoon, ja lähipäivinä pieniä seikkailuja tiedossa. Huomenna käydään tsekkaamassa alet, koitan löytää jonglöörauspallot ja huuliharpun. Jotain opeteltavaa ;=