lauantai 28. helmikuuta 2009

Olen

Mennyt viikko oli sitten tasaista tykitystä. Olen aloittanut dieetin ja kuntopyöräilyn(koska oikeaa ei ole). Koulu täytti arkipäiviä, ja iltaisin oli aina jotain muuta toimintaa. Kohokohtia mm. keskiviikko kun leivoin kokonaisen tusinan nyrkin kokoisia laskiaispullia. Taikina räjähti käsiin mutta pitkän ja verisen taistelun jälkeen jokainen pulla uunista ulos, vähän omalaatuisina toki. Torstaina menin Sydneyn kestustaan ostamaan vesitiiviin videokameran, ja illalla mentiin Kyokon, Amyn ja Juhan kanssa katsomaan ulkoilmateatteria Kyokon koululle.
Perjantaina pidin enkun tunnilla puheen, eli luin tuon edellisen kirjoituksen tekstin. Meni rauhallisesti ja isoitta virheittä aikaan 3:45, vaikka minimi aika oli 4 minuuttia. Elämä on ;) Koulun jälkeen otin junan Wollongongiin, koska päätettiin mennä etsimään surffia Juhan kanssa vielä kun mahdollisuuksia on. Lauantai aamun surffi oli jättihyvä, kunnes Juha haki kameran ja en enää ollut liekeissä. Niin se aina menee. Lounaan jälkeen Joey liittyi seuraan ja sitten lähdettiin takaisin aalloille. Surffaus on juurikin niin kivaa kuin oletin :) Lauantai-iltana pelattiin pingistä, istuttiin nuotiolla ja tehtiin gurmee pizzoja.
Kamera toimii, mies toimii, kaikki hyvin. Soitin myös Ossille ja Mummille ihan yllätyksenä. Sunnuntaina jatkettiin sauna projektia koko päivä. Hyvältä näyttää, tästä tulee erillinen juttu saunablogiin.

Mielipide:
Jos haluaa löytää Australiasta sen rennon ja no-worries tyylisen elämänasenteen täytyy yleensä lähteä sisämaahan landelle. Kaupungin asukkaista on yleisesti jäänyt paha maku suuhun. Ne tekee omaa juttuaan ja on aivan liian kiireisiä/itsekkäitä ajattelemaan muitten puolesta. Itse kun olen käynyt pari kertaa vähän asutuilla seuduilla(aaseudulla) voin taata sen ei-huolta meiningin olevan vielä maineensa arvoinen. (poikkeukset vahvistaa säännön;)

Ei kommentteja: