sunnuntai 22. helmikuuta 2009

retkiä riittää unesta viis


Ensiksi TÄSSÄ on linkki joka toivon mukaan johtaa facebookin kuva-arkistoon kahden viikon Queensland ressiulta. Ilmoittakaa jos ei toimi :)

Pitkän reissun jälkeen oli tarkoitus mennä viikonlopun patikalle kansallispuistoon, mutta jostain hämäristä syistä koko homma peruutettiin. Vähän pettyneenä peruutuksesta olin Juhan ja Kyokon kanssa koko vklopun, mikä ei ollut huono juttu ollenkaan =) Niitten seura on laatuaikaa. Käytiin Windangissa Juhan mökillä tarkistamassa surffi, mutta kylmä, sateinen viikonloppu ei paljoa kannustanut veteen.

Maanantaina tuli uusi käänne tähän huusholliin: Amy Gribble 22v tuli takaisin Japanista. Tulin koulusta kotiin ja siinä tavattiin ensimmäistä kertaa. Heti synkkasi hyvin ja juttu luistaa, samoilla aaltopituuksilla mennään.

Torstaina lähdettiin kouluretkelle vuoden 12 oppilaiden kanssa Stanwell Tops -nimiseen viihdepaikkaan. Torstai-perjantai retki oli täyttä tykitystä ja hauskanpitoa. Leirillä oli paljon nuorille suunnattua aktiviteettia, hyvät sapuskat ja majoitukset.
Parhaat muistot jäi 16 metrin keinusta joka keinui pystysuoran kallionreunan yli, pudotusta ehkä 100 metriä, laskeutumisesta pystysuoraa kalliota valjailla ja narulla noin 15 metriä sekä Survivor kilpailusta. Kaikki hommelit tehtiin ryhmissä joten yhteishenki nousi ihan silmissä! Suhteet parani kaikkiin mielettömästi ja energiaa riitti aina perjantain aamu kuuteen, jonka jälkeen saatiin kahden tunnin unet. Perjantaina meno jatkui kunnes iltapäivällä bussi vei väsyneen kansan takaisin koululle.

Lauantaina lähdettiin vaihtareiden kanssa viikonlopun viettoon Blue Mountainsille. Retken järjesti rotarit, mutta tällä kertaa vetäjät oli väliltä 22-35 vuotta mikä teki menosta erihauskaa! Viikonlopun säät vuorilla: sumua, usvaa, sumua, sadetta, ukkosta, kylmää ja näkyvyys oli huonoimmillaan niin surkea, että 10 metrin päästä ei erottanut ihmistä tai vastaantulevaa autoa.
Meidän majatalot oli Blackheath -nimisessä kylässä, mikä oli päivällä kuin elävä kummituskaupunki katuineen ja tyhjine uimaloineen, mutta Yöllä! Huh puolenyön aikaan kun oltiin kylän puistoissa seikkailemassa ei enää mielikuvituksella ollut mitään rajaa. Majatalolla vietettiin iltaa koko vaihtariporukka vetäjien kanssa, ja taas venähti aamu viiteen kun juttu lensi Joeyn ja Olin kanssa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kaiken nakosta duraselpupu maista hassakaa sita siella puuhaat. Jaaha no nailla mennaa keep keep keeeeep rossssssskkkkdsfsdfsdin ;))